Verkkouutiset

”Koulut suljetaan, jos maskeja ei käytetä”

Britanniassa koululaiset ovat palanneet lähiopetukseen useiden kuukausien sulkutilan jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koululaiset palasivat maanantaina eri puolilla Britanniaa lähiopetukseen osana hallituksen suunnitelmaa, jolla nykyiset rajoitustoimet pyritään purkamaan kesäkuun loppuun mennessä.

Maan epidemiatilanne on helpottunut huomattavasti vuodenvaihteen jälkeen, jolloin uusia tartuntoja vahvitettiin jopa 70 000 kappaletta päivässä. Sunnuntaina uusia tapauksia oli enää vajaat 5 200 kappaletta. Noin kolmasosa briteistä on saanut ainakin yhden annoksen koronavirusrokotetta.

Britannian opettajaliitto ASCL on varoittanut, että maskien heikko käyttöaste voi uhata lähiopetukseen paluuta ja voi johtaa koulujen sulkemisiin jo maaliskuun aikana. Liitto on vedonnut oppilaiden vanhemmille lähetetyssä kirjeessä sääntöjen noudattamisen puolesta.

Telegraph-lehden mukaan taustalla ovat osin juridiset syyt, sillä maskisääntöjen sivuuttaminen voisi uhata koulujen vakuutussopimuksia. Koululaiset siirrettiin etäopetukseen viime joulukuussa alkaneen sulkutilan myötä.

Nykyisten sääntöjen mukaan maskeja tulisi pitää luokkahuoneissa ja muissa sisätiloissa, jos kahden metrin turvavälejä ei voida noudattaa. Aiemmin vaatimuksena oli pitää maskeja vain käytävillä.

Pääministeri Boris Johnson on painottanut, että etäopetuksen jatkuminen lisäisi sosiaalisia ongelmia ja oppimisvaikeuksia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)