Verkkouutiset

Syyslukukausi on alkamassa heikossa epidemiatilanteessa. (LEHTIKUVA/SILJA-RIIKKA SEPPÄLÄ)

Koulut aloittavat lähiopetuksessa

Lukuvuosi 2021–2022 käynnistyy lähtökohtaisesti lähiopetuksessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opetushallituksen mukaan koronatilanne jatkuu edelleen, ja on varauduttava siihen, että poikkeuksellisiin järjestelyihin voidaan joutua jälleen turvautumaan.

Koronatilanne on koko ajan vaihdellut alueittain, ja sama tilanne jatkuu syksylläkin. Varhaiskasvatuksen toimipisteet, koulut ja oppilaitokset eivät myöskään ole samanlaisia keskenään tai eri puolilla maata, minkä vuoksi niiden toiminta on suunniteltava paikallisesti ja alueellisesti.

Opetushallitus toteaa, että varhaiskasvatukseen, kouluihin ja oppilaitoksiin palaavat lapset, oppilaat ja opiskelijat voivat olla hyvin erilaisissa tilanteissa.

– Osa on saanut käydä koulua ja opiskella lähiopetuksessa koronan aikana, osa on joutunut olemaan pitkään etäopetuksessa tai poissaolojaksoja on kertynyt paljon. Osa lapsista on voinut olla pitkään osallistumatta varhaiskasvatukseen tai esiopetukseen. Kasvatuksessa ja lähiopetuksessa aletaan kartoittaa lasten, oppilaiden ja opiskelijoiden tilannetta sekä paikata mahdollista oppimis- ja hyvinvointivajetta. Koronatilanteesta palautumista tuetaan valtionavustuksilla.

Terveysturvallisuuden osalta Opetushallituksen mukaan noudatetaan paikallisia ja valtakunnallisia määräyksiä ja suosituksia, joita antavat paikalliset ja alueelliset tartuntatautiviranomaiset sekä esimerkiksi THL ja opetus- ja kulttuuriministeriö.

– Käytössä ovat jo keväältä tutut toimenpiteet muun muassa väljyyden ylläpitämisestä, ryhmien erillään pitämisestä, kasvomaskeista, ilmanvaihdosta sekä käsien pesusta ja tilojen puhdistamisesta. Väliaikaisia lakeja pidentämällä on varmistettu se, että poikkeustilanteessa voidaan siirtyä etäyhteyksiä hyödyntävään opetukseen, mutta myös silloin on huolehdittava oppimisen jatkumisesta ja yhteydenpidosta oppilaisiin ja opiskelijoihin. Ammatillisten opintojen näyttöjen toteuttamiseen on myös mahdollistettu vaihtoehtoisia tapoja.

Oppivelvollisuuden laajentui

Elokuun alusta oppivelvollisuusikä nousi 18 vuoteen ja toisen asteen koulutuksesta tuli maksutonta. Samalla alkoi kansanopistojen oppivelvollisille suunnattu koulutus, joka on yksi tapa oppivelvollisuuden suorittamiseen. Tavoitteena on, että jokainen suorittaa toisen asteen tutkinnon.

Nuori saa tukea jokaisessa muutosvaiheessa, kun esimerkiksi perusopetuksessa annettavaa opinto-ohjausta tehostetaan. Koulun ohjausvelvollisuus jatkuu myös perusopetuksen päättymisen jälkeisenä kesänä ja siirtyy alkusyksystä kunnalle, jos nuori on edelleen ilman opiskelupaikkaa.

Perusopetuksen päättäneillä alle 18-vuotiailla oli tänä keväänä ensimmäistä kertaa velvollisuus hakea jatkokoulutuspaikkaa. Hakuvelvollisuus näyttäisi toteutuneen Opetushallituksen mukaan hyvin, sillä noin 60[nbsp]000 valmistuneesta 99 prosenttia haki jatkokoulutukseen kevään yhteishaussa. Tämän hetken tietojen mukaan 97 prosenttia valmistuneista on saamassa opiskelupaikan yhteishaun kautta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)