Verkkouutiset

Yle: Kansalaisten mielestä taantuma on ohi

Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan selvä enemmistö suomalaisista on sitä mieltä, että talouden pitkä ahdinko on ohi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kyselyssä esitettiin väittämä, että taloustaantuma Suomessa on nyt ohi ja olemme uuden nousukauden alussa.

Vastaajista 59 prosenttia oli täysin samaa mieltä tai jokseenkin samaa mieltä asiasta. Sen sijaan 38 prosenttia vastaajista oli epäileväisiä eli jokseenkin eri mieltä tai täysin eri mieltä. Kolme prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Kyselyn mukaan varsinkin miehet suhtautuivat toiveikkaasti talouden uuteen nousuun.

Puoluekannan mukaan tarkasteltuna esimerkiksi hallituspuolueista perussuomalaisten kannattajilla on paljon kielteisemmät näkemykset Suomen taloudesta kuin keskustan ja kokoomuksen kannattajilla.

Perussuomalaisista 37 prosenttia uskoo taantuman olevan ohi, mutta keskustalaisista peräti 72 prosenttia ja kokoomuslaisista 71 prosenttia.

Ammattiryhmistä johtajat ja toimihenkilöt uskovat vankimmin talouden kääntymiseen nousuun.

Nuorilla on muita synkemmät käsitykset taloustilanteesta. Alle 25-vuotiaista vain niukasti yli puolet katsoo taantuman olevan takana, mutta lähes yhtä suuri osa arvioi, että taantuma jatkuu edelleen.

Taloustutkimuksen kyselyyn vastasi 1 004 ihmistä 22.–28. helmikuuta. Otos edustaa tilastollisesti Suomen aikuisväestöä. Tutkimuksen virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)