Verkkouutiset

Kansanedustajat tunnustivat alkoholilaista yksi toisensa perään: Olimme väärässä

Alkoholimainonnan kiristysten ylilyönnit saivat edustajia katumapäälle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustajien Timo Heinonen (kok.) ja Mikael Jungner (sd.) lakialoitetta alkoholilaista käsiteltiin eduskunnassa myöhään torstai-iltana. Aloitteen allekirjoitti 21 kansanedustajaa.

Katumusaloite koskee vuoden alussa voimaan astuvaa mietojen alkoholijuomien mainontakieltoa ja rajoituksia sosiaalisessa mediassa. Rajoitukset, ns. viskigate, ovat herättäneet paljon huomiota.

– Poliitikoille on usein vaikeaa myöntää virheitä. Minä tein virheen helmikuun 28. päivänä tänä vuonna. Äänestin alkoholilain mainontasäännöksiä tiukentavan lakiesityksen puolesta. Tapahtui virhe, ylilyönti, Timo Heinonen totesi täysistunnossa.

PS:n Kauko Tuupainen huusi väliin ”sattuuhan sitä”.

Timo Heinonen halusi korostaa eduskunnan pöytäkirjaan asti, että eduskunnassa kukaan ei äänestänyt höllennyksiä lainsäädäntöön. Perussuomalaisten ja keskustalaiset kannattivat vielä tiukempia rajoituksia.

– En itse ole ymmärtänyt, että tämä lakiesitys tarkoittaa niitä toimenpiteitä, joita julkisuuteen on esille tullut. En ole ymmärtänyt sitä, että sosiaalista mediaa ryhdytään rajoittamaan niin, että tykkää- ja jaa-nappeja kielletään eri paikoista, Heinonen sanoi.

Hän listasi kohtuuttomiksi ylilyönneiksi sosiaalisen median sääntely-yritykset tykkää-nappien kieltoineen, suomalaisten kuljetusautojen kieltämisen, Koffin hevosten ja Laitilan Kukko -tölkin poistumisen sekä terassivarjojen luokituksen ”räikeiksi”.

– Sitä ei tarkemmin tässä lainsäädännössä kerrota, mitä se tarkoittaa, mutta ehkä siihen joku virka Suomeen vielä perustetaan, kuka sitten kiertää terasseja katsomassa ja toteamassa, onko terassivarjo räikeä.

Vasemmistoliiton Jari Myllykoski totesi heti perään tunnustavansa myös syntinsä asiassa.

– Mikä tekee esimerkiksi laitilalaisesta vahvasta oluesta taikka Rekolan panimossa tehdystä viskistä sen huonomman ja vaarallisemman tuotteen siellä heidän kotisivuillaan, ettei siitä voitaisi tehdä tuote-esittelyä, Myllykoski kysyi.

Sdp:n Eeva-Johanna Eloranta sanoi, että ”taitaa tosiaan olla niin, että tuo taannoinen eduskunnan päätös koskien alkoholimainonnan säännöksiä taisi olla joissain kohdin vähän ylimitoitettu”.

Perussuomalaisten Osmo Kokko totesi ”myöhäisheränneenä” tukevansa Heinosen esittämää muutosta ja ”peruvansa” tukensa tiukemmillekin muutoksille. Saman sanoi PS:n Ritva Elomaa.

– Itsekin olen sen linjan miehiä, että jonninjoutava järjettömyys pois näissä asioissa, Kokko totesi.

Lakialoitteen allekirjoittivat Heinosen, Jungnerin, Myllykosken ja Elorannan ohella Tapani Mäkinen (kok.), Anne-Mari Virolainen (kok.), Ilkka Kanerva (kok.), Sanna Lauslahti (kok.), Kimmo Sasi (kok.), Anu Urpalainen (kok.), Harri Jaskari (kok.), Kalle Jokinen (kok.), Heikki Autto (kok.), Antti Kaikkonen (kesk.), Oras Tynkkynen (vihr.), Jukka Kopra (kok.), Mikko Savola (kesk.), Eeva-Maria Maijala (kesk.), Elina Lepomäki (kok.), Eero Suutari (kok.) ja Marjo Matikainen-Kallström (kok.)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)