Verkkouutiset

Siniset esittävät romutusautopalkkion palauttamista ensi vuodelle

Ministeri Sampo Terhon mukaan sininen ministeriryhmä ei kannata bensa- eikä sähköveron nostoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (uv./st.) kertoo sinisen eli uuden vaihtoehdon ministeriryhmän ehdottavan romutusautopalkkion palauttamista ensi vuodelle. Ryhmä piti tänään tiedotustilaisuuden budjettiriihen tavoitteistaan.

Terho sanoi vuonna 2015 toteutetun romutusautopalkkiokokeilun uudistaneen Suomen autoverokantaa 8 000 autolla.

Kokeilun aikana kuluttaja sai 1 500 euroa uuden auton hankintaa varten, jos vei romutettavaksi oman yli 10 vuotta vanhan autonsa ja osti tilalle enintään 120 g/km hiilidioksidia päästävän ensirekisteröimättömän auton.

Kokeilu lisäsi verotuloja uusista autoista ja piristi autokauppaa. Terho perusteli esitystä myös sillä, että romutusautopalkkio tukisi hallituksen energia- ja ilmastostrategian liikenteen päästövähennystavoitteita.

Bensa- ja sähköveroa ei syytä nostaa

Sinisten verolinjasta Terho sanoi, että ministeriryhmä kannattaa matalaa työnverotusta pieni- ja keskituloisille. Veronkevennyksiä ryhmä ei esittänyt, mutta sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (uv./st.) sanoi ryhmän esittävän työtulovähennykseen lapsikorotusta.

Solidaarisuusveron jatkamista siniset kannattavat.

Terhon mukaan bensaveroa ja sähköveroa ei sinisten mielestä ole syytä nostaa.

– Alkoholiveron maltillisesta nostosta voidaan keskustella alkoholilain kokonaisuudistuksen yhteydessä, Terho sanoi.

Hän lisäsi, että ryhmä ei kuitenkaan esitä alkoholiveron nostoa.

Sinisten pitkän aikavälin tavoitteena on yritystukien osittainen uudelleen kohdentaminen arvonlisäverollisen liiketoiminnan alarajan nostamiseen. Yritystukia voidaan ryhmän mielestä kohdentaa uudelleen joko hallituksen tai parlamentaarisen työryhmän toimesta.

Lisäksi ryhmä ehdottaa ammatillisen muuntokoulutuksen laajentamista rakennusalalta muille toimialoille. Terhon mukaan Suomessa ei ole yleistä työvoimapulaa.

– Tarkoituksenmukaista on tarjota suomalaisille työttömille keinoja työllistyä olemassa oleviin ammatteihin, Terho sanoi.

Eduskuntaryhmän nimi vaihtuu syyskuussa

Uusi vaihtoehto on päättänyt muuttaa nimensä siniseksi eduskuntaryhmäksi. Nimenmuutos voidaan toteuttaa, kun eduskunta aloittaa syysistuntokautensa syyskuun alussa.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo (uv./st.) kertoi tiedotustilaisuudessa, että ryhmälle oli alun perin annettu eduskunnasta väärää tietoa, kun sanottiin, että ryhmän nimen vaihtaminen edellyttää puolueen rekisteröimistä ensin. Näin ei siis olekaan.

Sininen tulevaisuus -puolueen kannattajakorttien keruu on edelleen kesken.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)