Verkkouutiset

Vihreiden kansanedustaja Ylellä: Kansalaistottelemattomuus paikallaan Suomesta pakkopalautettavien kohdalla

Viimeviikkoisessa haastattelussa Touko Aalto sanoi, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen kohdalla kansalaistottelemattomuus on lähimmäisen auttamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden varapuheenjohtajaa kansanedustaja Touko Aaltoa haastateltiin Ylen vihreiden puoluepäivän Ykkösaamussa viime viikon tiistaina.

Noin 15 minuutin kohdalla Touko Aallolta kysytään tiedosta, jonka mukaan Jyväskylässä yksityiset ihmiset ovat antaneet majoituksen noin 150:lle karkotuspäätöksen saaneelle turvapaikanhakijalle. Toimittaja kysyy ”pidättekö tätä oikeana toimintana”.

Touko Aalto vastaa ”näen sen (niin), että tässä on kysymys lähimmäisenrakkaudesta”. Toimittaja jatkaa kysyen ”mutta onko se teistä oikeaa toimintaa?”. Aalto vastaa, että hänen mielestään on aina oikein auttaa lähimmäistä.

Toimittaja kysyy ”entä sitten näin lainsäätäjän kannalta? Kyseessähän ovat laittomasti täällä olevat ihmiset”.

– Näen asian niin, että kun hallitus on kiristänyt omaa turvapaikkapolitiikkaansa – muun muassa poistanut väliaikaisen oleskeluluvan – (niin) jos ihminen saa kielteisen turvapaikkapäätöksen ja Suomi käytännössä on palauttamassa sitä ihmistä semmoiseen maahan, semmoisiin olosuhteisiin joka tarkoittaa käytännössä kuolemantuomion langettamista, silloin kansalaisyhteiskunta, kansalaistottelemattomuus on paikallaan. Ja voidaan osoittaa niiden hallitusten päätösten epäoikeudenmukaisuus, tuoda esiin se inhimillinen hätä, auttaa lähimmäistä, Touko Aalto sanoi.

– Pidän sitä erittäin ymmärrettävänä. Mutta pidän myös tärkeänä, että lainsäädännön kautta puututaan tähän asiaan ja Suomi luopuu näistä pakkopalautuksista.

Touko Aalto kehotti suomalaispäättäjiä katsomaan ihmisten kohtaloita ja asettumaan palautettavan asemaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)