Verkkouutiset

SS: Yhä useampi sinkkunainen saa lapsen yksin hedelmöityshoidoilla

Yhä useampi itsellinen nainen eli sinkkunainen saa lapsen yksin hedelmöityshoidoilla, kertoo Savon Sanomat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan vuonna 2006 heitä oli tasan sata ja viime vuonna 157. Kasvu on lähes 60 prosenttia, ja sen saa suuremmaksikin, jos vertailuun valitsee eri vuodet.

Hoitojen avulla raskaaksi tulleiden ja synnyttäneiden sinkkujen määrä on vaihdellut vuosittain jonkin verran vajaan kymmenen viime vuoden aikana: 87:stä 185:een. Suunta on kuitenkin selvä: heitä on ollut viime vuosina enemmän kuin joitakin vuosia aiemmin.

– Itsellisten naisten määrä on kymmenen viime vuoden aikana suunnilleen kaksinkertaistunut. Luovuttajan siittiöillä tehdyistä inseminaatiohoidoista noin neljännes tehdään itsellisille naisille ja vähän isompi osa naispareille, kertoo ylilääkäri Anne-Maria Suikkari Väestöliiton Lapsettomuusklinikalta.

Inseminaatio tarkoittaa siittiöiden ruiskuttamista kohtuonteloon.

Suikkarin mukaan yksin lasta haluavia naisia yhdistää se, että he eivät ole löytäneet sopivaa kumppania perheen perustamiseen. Usein kuulee myös, että nämä naiset ovat korkeasti koulutettuja ja hyvätuloisia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)