Verkkouutiset

Nuoret stressaavat, jos some-kuvat jäävät ilman tykkäyksiä

17 prosenttia suomalaisnuorista kokee stressiä, jos heidän sosiaaliseen mediaan lisäämänsä kuvat eivät herätä kiinnostusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuvat, jotka jäävät ilman tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa, aiheuttavat stressiä nuorisolle kertoo pohjoismainen tutkimus

Useampi kuin yksi viidestä ruotsalaisesta nuoresta tuntee stressiä, kun sosiaalisessa mediassa jaetut kuvat saavat joko vähän tai ei lainkaan tykkäyksiä. Muissakin pohjoismaissa on samankaltainen tilanne, kertoo Canonin ja YouGovin kanssa yhteistyössä toteutettu pohjoismainen tutkimus.

Tutkimuksen mukaan 25 prosenttia 16–24-vuotiaista norjalaisista sanoo kokevansa stressiä, jos heidän jakamansa kuvat eivät herätä kiinnostusta sosiaalisessa mediassa. 21 prosenttia Ruotsin ja 17 prosenttia Suomen ja Tanskan nuorista kokee tilanteen samoin. Suomessa 25–40-vuotiaat aikuiset kokevat stressiä myös, mutta vähäisemmässä määrin – 14 prosenttia kohderyhmästä. Muissa Pohjoismaissa aikuisten vertailuluvut ovat: Tanska ja Ruotsi 12 prosenttia ja Norja 10 prosenttia.

Tutustuminen valokuvauksen vinkkeihin ja omien kuvaustaitojen kehittäminen tuovat apua stressiin. Tutkimuksen mukaan vain puolet ruotsalaisista ilmoittaa olevansa tyytyväinen valokuviinsa, suomalaisista tyytyväisiä on 55 prosenttia ja norjalaisista 46 prosenttia. Vähiten tyytyväisiä kuviinsa ovat tanskalaiset 35 prosentilla.

Eniten tykkäyksiä keräävät sosiaalisessa mediassa hauskat kuvat. Tämä on ensisijainen syy kuvan tykkäykseen sosiaalisessa mediassa (36 prosenttia). Tarinallinen kuva miellyttää 32 prosenttia vastaajista, kun taas 29 prosenttia vastaajista arvostaa teknistä osaamista ja kuvan laatua. Vähiten suosittuja teemoja sosiaalisen median kuvissa ovat taide/musiikki, arkkitehtuuri ja urheilu.

Markkinatutkimusyritys YouGov toteutti kyselyn huhtikuussa 2017. Haastatteluihin osallistui yhteensä 1025 16–40-vuotiaista henkilöä kaikista neljästä pohjoismaasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)