Verkkouutiset

”Velkaantuminen on painettava alas ja kuriin nousukauden aikana”

Valtiovarainministeri Petteri Orpon mukaan taantuma on takana, mutta Suomi on yhä haavoittuvainen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen talouden näkymät ovat valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan nyt paremmat kuin viime vuonna.

– Suomi ei ole enää Euroopan sairas mies sillä taloudessa taantuma on nyt virallisesti takana, Orpo totesi Suomen suurlähettiläskokouksessa Helsingissä.

Valtiovarainministeriön kansantalousosaston ennusteen mukaan talouskasvu on tänä vuonna 2,4 prosenttia. Orpon mukaan vienti lisääntyy, työttömyys vähenee, yritykset investoivat ja suomalaisten luottamus tulevaisuuteen on parantunut.

– Viime vuosien ratkaisut alkavat siis tuottaa tulosta.

Orpo piti erityisen tärkeänä viennin pääsyä kasvu-uralla. Sen taustalla on hänen mukaansa koheneva kustannuskilpailukyky.

– Nyt meidän on pidettävä huolta siitä, että kilpailukyky vahvistuu, ei heikkene. Minua erityisesti ilahduttaa, että investoinnit tuotekehitykseen ja osaamiseen ovat kasvaneet. Kuuden vuoden tauon jälkeen t&k-panostukset kasvavat yhteiskunnassa. Se on mahtava asia, koska ne ovat investointeja tulevaisuuden kasvuun ja tulevaisuuden työpaikkoihin.

Tästä huolimatta Suomi on valtiovarainministerin mukaan yhä haavoittuvainen viennin suhteen. Yhä useampi pk-yritys pitäisi saada pitkällä aikavälillä kansainvälisille markkinoille.

Ratkaisuja joihin ei ole varaa

Talouden väkevä kasvu on Petteri Orpon mukaan hyvä pohja ensi viikon budjettineuvotteluille. Sen ei saa antaa kuitenkaan hämätä. Valtiovarainministeri korosti, ettei talouden kasvu pysäytä valtion velkaantumista. Ensi vuonna otetaan arviolta 3,4 miljardia euroa velkaa. Se on kaksi miljardia vähemmän kuin tänä vuonna ennustettu. Talouden vahva kasvu merkinnee lisää verotuloja valtiolle. Silti velkaa otetaan Orpon mukaan miljardeja.

– Me voimme iloita pitkän taantuman taittumisesta, mutta toisaalta on se huoli ja murhe siitä, miten Suomi ikärakenteellaan ja julkisen talouden menohaasteillaan selviää 20-luvun haasteista. Siihen kun vielä lisää muun muassa puolustusvoimien välttämättömät miljardiluokan uudet hankinnat, on meidän nyt pystyttävä painamaan velkaantuminen alas ja kuriin nousukauden aikana.

Petteri Orpo toisti aiemman toteamuksensa siitä, että nyt noususuhdanteessa tulisi puhua ennemmin jakovaarasta kuin jakovarasta.

– Olemme liian usein tehneet tällaisessa tilanteessa sellaisia ratkaisuja, joihin meillä ei sitten enää huonompana aikana olekaan varaa. Nostamme pysyvät menot niin korkealle tasolle, että niihin ei ole enää huonompana aikana varaa. Tätä virhettä ei nyt saisi tehdä.

Suomen taloudella on valtiovarainministerin mukaan kolme vajetta. Ne ovat osaavan työvoiman saamisen pullonkauloina jo nyt näkyvä osaamisvaje, verrattain matalasta työllisyysasteesta ilmenevä työllisyysvaje ja kestävyysvaje, joka näkyy julkisten menojen ja tulojen pitkän aikavälin tasapaino-ongelmissa.

– Meillä on jäykät työmarkkinat, korkea rakenteellinen työttömyys, ikääntymisen vuoksi vähenevä työväestö ja rajusti alijäämäinen julkinen talous. Ne kalvavat meidän hyvinvointiamme jatkossakin, jos emme saa näitä asioita korjattua, Petteri Orpo totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)