Verkkouutiset

Petteri Orpo: Kokoomuslaisuuteen kuuluu kunnioittava käytös

Kokoomusjohtajan mielestä "monien kaoottistenkin vaiheiden jälkeen" hallitusratkaisu oli isänmaan kannalta paras.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo sanoo, että Jussi Halla-ahon nousu puheenjohtajaksi teki perussuomalaisista eri puolueen kuin sen, jonka kanssa kokoomus ja keskusta menivät kaksi vuotta sitten Smolnaan ja tulivat ulos hallituskumppaneina.

Petteri Orpon mukaan ”monien kaoottistenkin vaiheiden jälkeen” ratkaisu, johon hallituksessa päädyttiin, oli isänmaan kannalta paras mahdollinen.

– Meidän, kokoomuksen, oli pakko kysyä itseltämme, mikä meidän arvopohjamme on. Olisimmeko avaamassa ovia hallitusvaltaan Jussi Halla-aholle ja sitä arvomaailmaa edustaville voimille, jotka hänet nostivat perussuomalaisten johtoon?, Petteri Orpo kysyi kokoomuksen periaateohjelmaseminaarin puheessaan.

Orpo arvosteli perussuomalaisista eronneiden ”soinilaisten” saamaa kielteistä palautetta.

– Sosiaalisessa mediassa huudetaan kuolemaa pettureille, uhataan väkivallalla näitä kansanedustajia ja heidän perheitään. Se ei ole oikea tapa kohdata toinen ihminen. Se ei ole sivistynyt tapa kohdata lähimmäinen. Eikä se ole kokoomukselle hyväksyttävä tapa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, Orpo sanoi.

Hänen mukaansa perusarvojen lisäksi kyse on vain perinteisistä hyvistä käytöstavoista.

– Kokoomuslaiseen eetokseen kuuluu kunnioittava käytös ja aggressiivisuudesta pidättäytyminen. Pelkkä tiedollinen oppineisuus ei riitä. Ilman sydämen sivistystä korkeakaan koulutus ei johda hyvään.

Perussuomalaisista eronnut ryhmä on päättänyt nimetä puolueensa Siniseksi tulevaisuudeksi. Ryhmän arvomaailman on sanottu olevan hyvin lähellä kokoomuslaista.

– Tietenkin voi aina kysyä, onko tämä uusi ryhmä ilman halla-aholaisia todella jotenkin aiempaa läheisempi kokoomukselle. Ymmärrän hyvin tämän pohdinnan. Vastaus kysymykseen on, että heidän ei tietenkään tarvitse olla kokoomuksen kanssa samaa mieltä kaikesta, ja heillä voi ja saa olla erilaiset arvopainotukset kuin kokoomuksella, Orpo sanoo.

Hänen mukaansa entiset perussuomalaiset ovat samoja ihmisiä kuin ennen Halla-ahon nousua puheenjohtajaksi.

– Mutta kun tiedän ja tunnen tätä väkeä, kyllä minulla on vahvat odotukset sen suhteen, että tuo ryhmä ei anna tilaa ihmisryhmien välisen vastakkainasettelun lietsomiselle. Vanhan SMP:n ohjelman lähtökohtana oli seuraava virke: ”Jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas”. Ainakin minä pystyn kyllä allekirjoittamaan tämä aivan sellaisenaan, Orpo sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)