Verkkouutiset

”Valkoisen ylivallan ryhmä etsii Suomen kaupungeista islaminuskoisia siirtolaisia”

Brittilehti Expressin mukaan Suomen katupartioista kuuluksi tullut Soldiers of Odin on valkoista ylivaltaa kannattava ryhmä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Soldiers of Odin on poikinut Suomelle paljon uutisia maailman tiedotusvälineissä. Express-lehden mukaan ryhmä ”partioi Suomen katuja etsien siirtolaisia, joita he syyttävät rikosten lisääntymisestä”.

Mustatakkisen, viikinkijumalasta nimensä saaneen ryhmän kerrotaan marssineen kaupungeissa huolimatta usein 30 asteeseen putoavasta pakkasesta.

”He syyttävät ’islamistisia tunkeilijoita’ väitetystä kasvavasta rikollisuudesta ja tekevät sen varsin selväksi kantamalla julisteita, joissa on sloganeita kuten ’Siirtolaiset eivät ole tervetulleita’ mielenosoituksissa”, Express kirjoittaa.

Lehden mukaan suomalaisten enemmistö vastustaa ryhmää, mutta maa yrittää tulla toimeen kasvavan turvapaikanhakijoiden määrän ja kolmen vuoden laman aiheuttamien leikkausten kanssa.

”Jotkut jäsenet sanovat heidän auttavan ihmisiä ihonväristä riippumatta, mutta Suomen turvallisuustiedustelu sanoo ’joidenkin partioiden’ olevan kytköksissä ääriliikkeisiin”, lehti toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)