Verkkouutiset

Anna Kontula: Seksityöntekijöiden omat lailliset bordellit vähentäisivät ihmiskauppaa

Kansanedustajan mukaan myös prostituutiotulojen saaminen perintäkelpoiseksi olisi oleellinen uudistus.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen ja 11 muun kansanedustajan lakialoitteella muutettaisiin rikoslakia niin, että seksuaalipalvelujen ostaminen tulee rangaistavaksi.

Vasemmistoliiton Anna Kontula ilmoitti eduskunnan täsistunnossa, ettei pidä lakiesitystä toivottavana useasta syystä. Hän totesi puhuvansa kielteisen kannan seksin oston kriminalisointiin ottaneen vasemmistoliiton kansanedustajana, seksityöaktivistina, väitöskirjan Suomessa tapahtuvasta seksityöstä tehneenä sosiologina ja Pro-tukipisteen hallituksen puheenjohtajana.

Kontulan mielestä lakiesitys ”perustuu ketjupäätelmään, jonka mukaan ensinnäkin seksin oston kriminalisointi vähentäisi seksikauppaa yleensä ja toiseksi, että ihmiskaupan osuus seksikaupasta olisi sillä tavoin vakio, että seksikaupan väheneminen vähentäisi samalla myös ihmiskauppaa”.

– Minä olen haastatellut satoja seksityöntekijöitä viidellä mantereella, ja aika usein minä kysyn heiltä, että mikä on se asia, minkä sinä kokisit, että sinun elämääsi eniten parantaisi, minkä pitäisi muuttua, että sinulla on asiat paremmin. Yksikään heistä ei ole sanonut, että jos tuo seksin osto kriminalisoitaisiin, niin minun elämäni olisi sitten vähän helpompaa, Anna Kontula totesi.

Hänen mukaansa suora ja konkreettinen yksittäinen toimi ihmiskaupan vähentämisessä ja uhrien auttamisessa olisi ulkomaalaislain käännytyspykälän poistaminen. Toinen keino auttaa jälkikäteen olisi suojelujärjestelmän pääsyehtojen helpottaminen.

– Prostituutiotulojen saattaminen perintäkelpoiseksi olisi vähintäänkin stigman kannalta oleellinen uudistus. Käytännössähän meillä on nyt tilanne, jossa sinä olet kyllä seksin myynnistä verovelvollinen, mutta jos asiakas jättää maksamatta, niin sinulla ei ole oikeutta periä näitä maksamatta jääneitä palkkioita, Anna Kontula sanoi.

– Viimeiseksi osuuskuntabordellit, jotka tarkoittaisivat pienimuotoisia yhteistoimintajärjestelyjä seksityöntekijöiden välillä, lisäisivät näiden keskinäistä autonomiaa ja vähentäisivät riippuvuutta paritusorganisaatioista, jotka ovat ihan keskeinen ympäristö myös ihmiskaupalle, hän jatkoi.

Erilainen näkökulma

Päivi Räsänen kiitti Anna Kontulaa ”siitä, että toitte tähän keskusteluun erilaisen näkökulman”. Räsänen sanoi olevansa uhrien aseman parantamisesta myös monessa suhteessa samaa mieltä.

– Mutta itse tähän prostituutioon ja myös siihen stigmaan, josta puhuitte, itselläni on kyllä erilainen näkökulma, mikä varmasti tulee esiin ja käy ilmi myös tuosta lakialoitteesta, Päivi Räsänen sanoi.

– Ehkä se ero tulee siinä, että itse ajattelen, että prostituutio ei vapaaehtoisenakaan tai laillisena ammatinharjoituksena ole sitä harjoittavalle hyödyksi.

Räsäsen mukaan ”tästä toiminnasta joka tapauksessa seuraa itsearvostuksen puutetta, joka on luomassa ja on osa sitä stigmaa, jonka en usko poistuvan, vaikka koko prostituutio laillistettaisiin, muodostettaisiin ikään kuin näitä laillisia bordelleja, joihin viittasitte”.

Anna Kontula vastasi itsearvostuksen puutteesta.

– Stigma ei todellakaan poistu bordelleja perustamalla, mutta se saattaisi poistua sillä lailla, että tässä salissa seksityöntekijöistä puhuttaisiin saman koodiston mukaan kuin ihmisistä yleensäkin, Anna Kontula sanoi.

– Kyllä minäkin tiedän ihmisiä, joille poliitikkona toimiminen on johtanut itsearvostuksen puutteeseen, mutta ei se oikeuta minua syrjäyttämään näiden poliitikkojen käsitystä omasta parhaastaan tai kohtelemaan heitä objektina silloin, kun säädetään heitä itseään koskevista pelisäännöistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)