Verkkouutiset

Suomen Hornetit ja USA:n F-15 -hävittäjät yhteisharjoituksissa

Ilmavoimien Hornet-monitoimihävittäjät lentävät elo–syyskuussa ilmataisteluharjoitteluun keskittyviä lentokierroksia Yhdysvaltain Euroopan ilmavoimien F-15 -hävittäjäosaston kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lentokierrokset tapahtuvat Suomen ilmatilassa. Lisäksi F-15 -koneet osallistuvat Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmavoimien Cross Border -lentokierroksiin maiden pohjoisosissa sijaitsevilla harjoitusalueilla, kertoo Ilmavoimat.

Yhdysvaltain Euroopan ilmavoimien 493. Hävittäjälentolaivueen kanssa järjestettävien lentokierrosten tavoitteena on tarjota osallistujille mahdollisuuksia ilmataisteluharjoitteluun erilaista lentokalustoa käyttävän yhteistyökumppanin kanssa sekä harjaannuttaa henkilöstöä toimintaan kansainvälisessä ympäristössä.

Aikavälillä 12.8–1.9. järjestettäviin lentokierroksiin osallistuu 4–6 ilmavoimien Hornetia sekä 4–6 Yhdysvaltain F-15 -hävittäjää.

Lentokierrokseen osallistuvat ilmavoimien koneet toimivat Suomessa sijaitsevista kotitukikohdistaan. Yhdysvaltain F-15:t käyttävät tukikohtanaan Viron Ämariä, eivätkä ne vieraile kierrosten aikana suomalaisissa tukikohdissa.

Lentotoiminta tapahtuu pääasiassa Turun, Porin ja Vaasan edustan merialueella sekä Tampereeseen, Jyväskylään, Ouluun, Kokkolaan ja Seinäjokeen rajautuvilla harjoitusalueilla.

Lisäksi F-15 -koneet osallistuvat Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmavoimien Cross Border -lentokierroksiin maiden pohjoisosissa sijaitsevalla harjoitusalueilla.

Lentokierrosten yhteydessä käytetään koneiden omasuojavarustukseen kuuluvia soihtuja, jotka voivat näkyä taivaalla kirkkaina valoilmiöinä. Kierroksiin voi myös liittyä yliäänilentoja, jotka voivat olla kuultavissa maassa pamauksina.

Ilmavoimat lentää samanaikaisesti yhteistoimintakierroksia myös Baltiasta toimivan Britannian ilmavoimien Eurofighter-osaston kanssa.

Yhteistoimintakierrosten lentäminen Baltiasta toimivien lento-osastojen kanssa aloitettiin vuonna 2015, jolloin kierroksia lennettiin Yhdysvaltain ja Britannian lisäksi myös Saksan ilmavoimien osastojen kanssa.

Lisäksi ilmavoimat on osallistunut jo useiden vuosien ajan viikoittain Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteisiin Cross Border -lentokierroksiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)