Vain viidennes suomalaisista uskoo, että kuluvan vuoden aikana pääsee lomailemaan ulkomaille. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Koska pääsee ulkomaille? Suomalaiset pessimistisiä

Suurin osa ennakoi, että ulkomaille pääsee aikaisintaan ensi vuonna.

Suomalaiset ovat hyvin pessimistisiä koronatilanteen takia keskeytyneiden ulkomaanmatkojen jatkumisen suhteen, ilmenee vakuutusyhtiö Ifin tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Suurin osa suomalaisista, 44 prosenttia, ennakoi lomamatkailun ulkomaille jatkuvan vuodenvaihteessa tai alkuvuodesta 2021. Joka kymmenes vastaaja kuitenkin arvioi, että lomailu ulkomailla olisi mahdollista vasta aikaisintaan vuonna 2022.

Neljännes kyselyyn vastanneista odottaa, että ulkomaille pääsee lomailemaan vielä tämän vuoden kuluessa ja heistä vain kolme prosenttia uskoo ulkomaanlomien olevan mahdollisia kesän aikana.

Vaikka matkustaminen ulkomaille olisi sallittua, vain kymmenen prosenttia kertoi aikovansa lähteä lomalle ulkomaille heti kun se on mahdollista. Suurin osa, 42 prosenttia, aikoo seurata tilannetta jonkun aikaa ennen matkalle lähtöä ja 25 prosenttia aikoo odottaa pidempäänkin ennen matkustamista. He, jotka ovat innokkaimpia lähtemään heti rajoitusten purun jälkeen matkalle, ovat myös optimistisempia pandemia nopean hellittämisen suhteen.

Pandemian jälkeisenä aikana vastaajat ennakoivat suosivansa aiempaa enemmän kotimaan matkailua sekä omalla autolla tapahtuvaa lomailua.

Aiempaa vähemmän aiotaan puolestaan matkustaa ulkomaille, käydä risteilyillä tai lentää. Eniten ulkomailla matkustelua ja lentämistä aikovat vähentää yli 60-vuotiaat.

Puolet vastaajista kuitenkin arvioi, että pitkällä tähtäimellä matkailukäyttäytyminen pysyy samana kuin ennen pandemiaa.

Ifin kyselyn tuotti YouGov Finland ja siihen vastasi 1005 suomalaista huhtikuussa 2020.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt