Verkkouutiset

Koronatartuntojen määrän kasvu tasaantunut

Selville saaduista tartunnoista noin 40 prosenttia on tapahtunut perhepiirissä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uusien koronavirustartuntojen määrä on Suomessa noussut merkittävästi kuukauden ajan, mutta viimeisimmän viikon aikana nousu näyttää loiventuneen.

Edelliseen viikkoon verrattuna myös positiivisten näytteiden osuus kaikista testatuista näytteistä on laskenut valtakunnallisesti.

Viikolla 42 (12.10.-18.10.) uusien tapausten ilmaantuvuus oli 22,2 tapausta 100[nbsp]000 asukasta kohden, kun se edeltävällä viikolla oli 29,2 tapausta 100[nbsp]000 asukasta kohden. Sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tästä ei kuitenkaan voi vielä päätellä, miten tilanne kehittyy pidemmällä aikavälillä.

Arvioitu tartuttavuusluku on tällä hetkellä 1,30-1,45.

Osalla alueista tartuntojen jäljitystyön viiveitä on saatu lyhenemään. Uusien tartuntojen tartunnanlähde on kuitenkin valtakunnallisesti edelleen epäselvä noin puolessa tartunnoista.

Koko maan uusista tartunnoista kolmannes todettiin jo karanteenissa olevilla henkilöillä. Alueellisia eroja kuitenkin on. Vaasan sairaanhoitopiirin alueella valtaosa tartunnoista todettiin henkilöillä, jotka eivät olleet karanteenissa.

Viikolla 42 kaikista tapauksista noin 80 prosenttia on todettu alle 50-vuotiailla ja lähes 50 prosenttia alle 30-vuotiailla. Yli 60-vuotiaiden osuus tartunnoista on alle kymmenen prosenttia, ja yli 70-vuotiaiden osuus tartunnoista on hyvin pieni.

Lähes kaikki tartunnat ovat peräisin kotimaasta

Viikolla 42 valtaosa uusista tartunnoista oli peräisin kotimaasta ja vain pieni osa, alle 5 prosenttia, ulkomailta. Ulkomailla tapahtuneet tartunnat aiheuttivat vain yksittäisiä jatkotartuntoja Suomessa.

Selville saaduista tartunnoista noin 40 prosenttia tapahtui perhepiirissä. Yli neljäsosa tartunnoista oli peräisin vapaa-ajan tilanteista, joissa korostuvat yksityiset juhlat, illanvietot ja muut lähipiirin tapahtumat. Viidesosa tietoon tulleista tartunnoista raportoitiin työpaikoilla, oppilaitoksissa ja päiväkodeissa.

Joukkoaltistumistapahtumia tapahtui neljässätoista sairaanhoitopiirissä. Neljässä sairaanhoitopiirissä tapahtui joukkoaltistumisia sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä.

Kaikista raportoiduista joukkoaltistumisista noin kolmasosa tapahtui päiväkodeissa tai oppilaitoksissa. Näistä oppilaitosten joukkoaltistumisista on tullut vähän jatkotartuntoja. Joukkoaltistumisia tapahtui myös työpaikoilla, harrastustoiminnassa, yksityisjuhlissa ja ravintoloissa.

Epidemiatilanteen on raportoitu olevan kiihtymisvaiheessa Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiireissä ja Ahvenanmaalla 21.10.2020. Ahvenanmaan osalta tilanne on kehittynyt huonompaan suuntaa viime viikkoon nähden.

Vaasan sairaanhoitopiiri on raportoinut olevansa leviämisvaiheessa, joka on vaiheista pahin. Muut sairaanhoitopiirit ovat perustasolla, jossa tilanne on melko rauhallinen.

LUE MYÖS:

Suomessa todettu 184 uutta koronatartuntaa

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)