Verkkouutiset

Koronavirus huolestuttaa – paniikkiin ei aihetta

Viruksen potentiaalista on asiantuntijoiden mukaan toistaiseksi liian vähän tietoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aika ajoin kohdataan tartuntatauteja, joille ihmisten ei aiemmin tiedetä altistuneen tai joita tavataan uusilla, niiltä aiemmin välttyneillä alueilla.

Silloin merkityksellistä ei ole vain se, mitä niistä tiedetään, vaan myös se, mitä niistä ei tiedetä, arvostetun Chatham House -ajatushautomon globaalin terveysohjelman asiantuntijat sanovat.

Koronavirukseen liittyviä sairaustapauksia on raportoitu ensin Kiinan Wuhanissa, mutta sittemmin myös useissa muissa maissa ja maanosissa.

– Vaikka Maailman terveysjärjestön (WHO) koordinoimat asiantuntijatiimit työskentelevät avainkysymysten parissa löytääkseen vastauksia niin pian kuin mahdollista, epätietoisuuden taso on silti edelleen korkea, professori David Heymann ja Lara Hollmann toteavat Chatham Housen julkaisemassa artikkelissa.

– Emme vielä tiedä tarkasti, kuinka tappava tämä virus on, miten sairastuneita on parasta hoitaa, kuinka se tarkalleen leviää tai edes miten vakaasta viruksesta on kyse. On arveltu, että virus on levinnyt eläinlähteestä, mutta täsmällinen lähde on vielä kyettävä varmistamaan. Nyt tautia esiintyy ihmisväestössä, ja se näyttää leviävän ihmisestä ihmiseen, he sanovat.

Wuhanissa todettu koronavirus kuuluu heidän mukaansa samaan hengenvaaralliseen virusryhmään kuin vuonna 2003 maailmanlaajuiseksi epidemiaksi levinnyt SARS.

David Heymann on tartuntatautien professori ja Chatham Housen globaalin terveysturvallisuuden entinen johtaja ja WHO:n apulaispääjohtaja. Lara Hollmann työskentelee tutkijana Chatham Housessa.

Paniikin sijasta valppautta

Toistaiseksi ei asiantuntijoiden mukaan tiedetä, miten ja kuinka nopeasti virus kykenee muuntumaan.

– Yleensä koronavirusten tiedetään voivan muuntua. Siihen sisältyy riski, että viruksen vähemmän tarttuva muoto muuttuu erittäin tarttuvaksi, he sanovat.

Jos niin tapahtuu, tartunta-alttius lisääntyy, mutta niin myös taudin aiheuttamat kuolemantapaukset.

– On tärkeää noudattaa ennaltaehkäisevää lähestymistapaa niin kauan kuin epävarmuus vallitsee. On myös tärkeää olla ylireagoimatta ja toteuttaa vain vankalla tieteellisellä pohjalla olevia toimia. Huoleen on aihetta, paniikkiin ei, Heymann ja Hollmann toteavat.

Heidän mukaansa on nyt olennaista jatkaa Wuhanissa todetun epidemian tutkimista, keskittyä tieteelliseen lähestymistapaan ja jakaa tietoa, jota niiden pohjalta on käytettävissä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)