Koronavirus. LEHTIKUVA/AFP

Koronavirus ei näytä mutatoituvan – lupaa hyvää rokotteelle

Koronavirus ei vaikuta muuttuvan merkittävästi levitessään.

Koronavirusepidemian aiheuttanut SARS-CoV-2 -virus ei näytä tutkijoiden mukaan mutatoituvan merkittävästi levitessään populaatiossa.

Asiasta uutisoivan Washington Postin mukaan viruksen pysyminen verrattain vakaana tarkoittaa käytännössä sitä, että viruksen vaarallisuudessa tapahtuu vähemmän todennäköisesti muutosta suuntaan tai toiseen. Tietoa kuvataan myös rohkaisevaksi rokotteiden kehittäjille.

Maineikkaan Johns Hopkinsin yliopiston molekyyligeneetikko Peter Thielen kertoo WP:lle tutkijoiden analysoineen yli tuhatta eri koronavirusnäytettä. Hänen mukaansa Yhdysvalloissa levinneiden ja Kiinan Wuhanin alkuperäisten viruskantojen välillä on vain verrattain pieniä geneettisiä eroja.

– Tässä vaiheessa viruksen mutatoitumisaste viittaa siihen, että rokote SARS-CoV-2:ta vastaan olisi kertarokotus sen sijaan, että joka vuosi tarvittaisiin uusi, kuten flunssarokotteen kanssa, Thielen sanoo.

Koronavirusta vastaan on kehitteillä useita rokotteita. Asiantuntijat uskovat, ettei sellaista saada kuitenkaan levitykseen kuin aikaisintaan 12-18 kuukauden päästä.

Peter Thielenin mukaan tähän mennessä ei ole saatu mitään todisteita siitä, että jokin tietty koronaviruksen kanta olisi toista vakavampi.

– Taudin vakavuus johtuu tällä hetkellä mitä todennäköisimmin muista tekijöistä.

Iowan yliopiston virologi Stanley Perlman ja Teksasin Texas A&M -yliopiston virologi Benjamin Neuman vahvistavat WP:lle viruksen olevan verrattain vakaa. Perlman ja Neuman olivat mukana koronaviruksen nimenneessä kansainvälisessä komiteassa.

– Tähän mennessä vain yksi ”aika paha” viruskanta kaikille. Jos se on täällä vielä vuoden päästä, voi jotain vaihtelua ilmetä, Benjamin Neuman toteaa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt