Verkkouutiset

Koronan vasta-aineet voivat kadota jo 8-12 viikossa

Potilaiden vasta-aineet virukselle vähenevät verrattain nopeasti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronaviruksen vasta-aineiden on havaittu vähenevän merkittävästi vain noin 8-12 viikon päästä tartunnasta.

Nature Medicinessä julkaistussa tutkimuksessa seurattiin 37 oireettoman ja 37 oireilevan koronapotilaan ryhmiä. Oireita saaneiden potilaiden havaittiin kehittävän voimakkaammin vasta-aineita kuin oireettomien.

Tutkimuksen tuloksia tässä kertaavan CNBC:n mukaan virusta neutraloivien vasta-aineiden määrä väheni kahdeksan viikon kuluessa tartunnasta 81 prosentilla oireettomista ja 62 prosentilla oireilevista potilaista. Peräti 40 prosentilla oireettomista ja 12,9 prosentilla oireilleista koehenkilöistä vasta-aineita ei enää tässä vaiheessa kyetty havaitsemaan lainkaan.

Vaikka tutkimuksen otanta olikin pieni, viittaavat tulokset tutkijoiden mukaan muun muassa siihen, että niin kutsuttuihin ”immuniteettipasseihin” liittyy riskejä. Joissain maissa on käyty keskustelua vapaampien liikkumisen oikeuksien antamisesta taudin sairastaneille, joilta löytyy vasta-aineita.

Mikäli löydökset verrattain nopeasti katoavista vasta-aineista pitävät kutinsa, alentaa se myös vasta-ainetutkimusten luotettavuutta aiempien tartuntojen havaitsemisessa.

Vasta-ainehavainnoilla voi olla vaikutusta myös rokotteisiin. Esimerkiksi Yhdysvaltojen johtava tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci varoitti kesäkuun alussa, ettei rokote välttämättä tarjoa pitkäaikaista suojaa, mikäli uusi koronavirus käyttäytyy muiden tunnettujen koronavirusten tavoin.

– Kun katsotaan koronavirusten historiaa, tavanomaisten koronavirusten, jotka aiheuttavat flunssaa, kestää suojaava immuniteetti lähes aina kolmesta tai kuudesta kuukaudesta alle vuoteen, Fauci totesi CNBC:n mukaan.

Valmis immuniteetti?

Lontoon University Collegen genetiikkainstituutin johtaja, professori Francois Balloux toteaa Twitterissä, ettei vasta-aineiden lyhyen keston pitäisi välttämättä olla yllätys uuden koronaviruksen kohdalla. Hän huomauttaa Anthony Faucin tapaan, että vastaava havaittiin vuonna 1990 tavallista flunssaa aiheuttavan HCoV-229E-viruksen kohdalla.

Professori Balloux toppuuttelee kuitenkin ihmisten huolia.

Vaikkei havaittavia neutraloivia vasta-aineita löydetäkään, ei se Balloux’n mukaan vielä kerro siitä, että ihminen voisi saada pian uuden tartunnan. Hän huomauttaa, ettei toistaiseksi tunneta yhtäkään vahvistettua tapausta, jossa joku olisi saanut kahdesti uuden koronaviruksen.

– Jäljellä oleva immunisaatio suojaa myös yleensä vakavilta oireilta, uuteen tartuntaan saakka, hän sanoo.

Joidenkin aiempien asiantuntija-arvioiden mukaan peräti suurimmalle osalle tartunnan saaneista ei myöskään ehdi juuri kehittyä vasta-aineita, koska niin moni torjuu viruksen jo T-solujen avulla.

Francois Balloux huomauttaakin tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan koronavirus saattaa olla vasta-aineita paremmin havaittavissa T-soluvasteen kautta.

Balloux on todennut aiemmin, että T-soluimmuniteetti onkin uuden koronaviruksen kohdalla todennäköisesti vasta-aineita tärkeämpi. Se vaikuttaa myös pitkäkestoiselta. Yllättävän monilla voi jopa olla sitä valmiiksi.

Esimerkiksi eräässä immuniteettia selvittäneessä singaporelaistutkimuksessa havaittiin, että kaikilla tutkituista 24 ensimmäisen SARS-viruksen vuonna 2003 sairastaneista koehenkilöistä oli yhä nyt 17 vuotta myöhemmin T-soluimmuniteetti uutta koronavirusta vastaan. Kenties vielä mielenkiintoisempi löydös oli kuitenkin se, että uuteen koronavirukseen reagoivia immuunisoluja löytyi myös joka toiselta niistä 18 tutkitusta, jotka eivät olleet koskaan altistuneet ensimmäiselle SARS-virukselle.

– Ihmiskunta on kestänyt monia pandemioita. Kyse ei ole maailmanlopusta, vaikka se siltä voikin tuntua. Seuraava vuosi tai kaksi tulevat olemaan kivuliaita, mutta SARS-CoV-2:sta tulee lopulta jälleen yksi ärsyttävä ”tavallinen flunssavirus”, saamme me aikaiseksi rokotteen tai emme, Francois Balloux toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)