Koronavirukseen menehtyneen arkkua lasketaan hautaan Indonesian pääkaupunki Jakartassa. LEHTIKUVA/AFP

Maskimääräyksen rikkojat määrättiin kaivamaan hautoja

Indonesiassa on rajuja toimia koronaviruksen torjumiseksi.

The Telegraphin mukaan Indonesian Cermen maakunnan viranomaiset ovat määränneet kahdeksan ihmistä, jotka eivät noudattaneet kasvomaskimääräystä, kaivamaan hautoja koronaan kuolleille henkilöille.

− Tällä hetkellä haudankaivajia on vain kolme, joten ajattelin, että nämä ihmiset voisi hyvin ottaa työskentelemään heidän kanssaan, sanoo paikallinen Suyono-niminen johtaja.

− Toivottavasti tämä luo pelotteen, hän lisää.

Koronavirusrajoituksiin liittyvien määräysten noudattamatta jättämisestä voi Cermen maakunnassa saada sakkoja ja yhdyskuntapalvelua. Itä-Jaavalla sijaitseva maakunta kattaa ison osan koko Indonesiasta, joka on maailman neljänneksi väkirikkain valtio.

Pääkaupunki Jakartassa viranomaiset ovat jättäneet tyhjiä arkkuja risteysalueilla muistuttamaan ihmisiä viruksen vaaroista. Arkkuihin on kirjoitettu punaisella maalilla ”Covid-19:n uhri”.

Indonesiassa on virallisten tilastojen mukaan todettu yli 225 000 koronavirustartuntaa ja 8965 virukseen liittyvää kuolemantapausta. Todellisten lukujen uskotaan olevan paljon suurempia.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt