Koronavirukseen on sairastunut tähän mennessä ainakin 60 000 ihmistä. LEHTIKUVA / AFP Nicolas Asfouri

Koronaviruksen saaneet julkistetaan ministeriön nettisivulla

Etelä-Korean terveysministeriö kertoo yksityiskohtaisesti 29 potilaan matkustushistoriasta.

Etelä-Korean viranomaiset ovat turvautuneet ennennäkemättömän tarkkaan tautiseurantaan hidastaakseen Covid-19-koronaviruksen leviämistä.

Maassa on tähän mennessä vahvistettu 29 tautitapausta. The Wall Streen Journalin mukaan kaikkien potilaiden liikkeet ennen tartunnan saamista on kerätty valvontakameroiden sekä luottokortti- ja puhelintietojen perusteella. Henkilöiden tiedot on julkaistu terveysministeriön verkkosivuilla.

Esimerkiksi potilas numero 12:n kerrotaan varanneen paikat E13 ja E14 tietyssä elokuvateatterissa. Potilas numero 17 söi ministeriön seurannan mukaan tofuravintolassa Soulissa ja jatkoi kello 12.40 lähteneeseen junaan.

Yksityiskohtaisen matkustushistorian tarkoituksena on selvittää, onko joku muu ollut mahdollisesti henkilöiden lähettyvillä ja altistunut näin tautitartunnalle.

Seuranta, karanteenit ja maahantulokiellot ovat toistaiseksi pitäneet Etelä-Koreassa havaitut virustapaukset suhteellisen vähäisinä. Yhdeksän tartuntaa on luokiteltu paikallisiksi ja muut Kiinasta saaduiksi. Yksikään potilas ei ole toistaiseksi ollut tehohoidossa.

Myös muut Aasian valtiot ovat turvautuneet eriasteiseen seurantaan. Hongkong valvoo karanteeniin asetettuja ranteessa pidettävien seurantapantojen avulla ja Taiwan matkapuhelinsignaalien kautta.

Kiina vaatii kaikkia Etelä-Koreasta, Hongkongista ja Macaosta saapuvia ilmoittamaan matkapuhelinnumeronsa ja kertomaan terveystilastaan valtion suunnitteleman ohjelman kautta. Viranomaiset jäljittävät henkilön, jos tietoja ei ilmoita kahteen päivään.

Etelä-Korean kaltainen valvonta onnistuisi tuskin monissa länsimaissa yksityisyydensuojaa turvaavan lainsäädännön vuoksi. Queenslandin yliopiston professori Linda Selvey kehottaa malttiin, sillä taudin leviämisvauhti ja muut yksityiskohdat ovat edelleen osittain hämärän peitossa.

– Tämä on syytä huomioida, jos harkinnassa on näinkin yksityiskohtaisten tietojen julkaiseminen yksittäisistä tautitapauksesta, Selvey sanoo.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt