Verkkouutiset

Koronasta neurologisia vahinkoja jopa joka kolmannelle

Oireiden arvellaan johtuvan muun muassa hapenpuutteesta ja immuunijärjestelmän häiriöistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuore tutkimus tukee pandemian aikana tehtyjä havaintoja koronaviruksen aiheuttamista pitkäaikaisista terveysongelmista.

Lähes kolmasosa sairaalahoitoon joutuneista Covid-19-potilaista on kärsinyt eriasteisista neurologisista oireista, kuten sekavuudesta tai kouristuksista.

Neuroscience Letters -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan oireista kärsivien potilaiden sairaalajaksot ovat kolme kertaa muita pidempiä. Kaksi kolmasosaa ei pysty suoriutumaan päivittäisistä askareistaan kotiutumishetkellä.

Neurologiset ongelmat ovat yleisempiä vanhemmilla koronapotilailla. Sekavuuden ja kooman kaltaisten komplikaatioiden arvellaan liittyvän kehon immuunijärjestelmän ylireagointiin, jota voidaan hoitaa kortikosteroideilla. Joissain tapauksissa potilaille on ilmaantunut aivoverenvuotojen kaltaisia hengenvaarallisia oireita.

Ilmiön laajuutta on pidetty yllättävänä, sillä koronaviruksen ei ole havaittu tunkeutuvan erityisen tehokkaasti hermosoluihin.

– Kyseessä ei ole virus, joka käyttäytyisi polion tai rabieksen lailla ja aiheuttaisi tyypillistä neurologista syndroomaa. Se leviää nykytietämyksen valossa vain hyvin rajoitetusti hermosoluihin. Virusta löytyy harvoin aivoista, ja näissäkin tapauksissa vain äärimmäisen pienissä määrin, tutkijat Avindra Nath ja Bryan Smith kirjoittavat.

Yhdysvaltain tutkijaliittoa johtava molekyylibiologi Ali Nouri uskoo oireiden johtuvan useista eri tekijöistä, kuten hapenpuutteesta, aineenvaihdunnan häiriöistä ja aivojen tulehdustilasta.

Hän huomauttaa, että jopa 90 prosenttia koronaan sairastuneista kärsii hajuaistin muutoksista. Aisti katoaa tilapäisesti noin 40–60 prosentilla.

– Monet saavat hajuaistinsa takaisin. Joillakin oireet ovat vakavampia ja aisti voi kadota ehkä pysyvästi. Virus tunkeutuu hajuaistiin liittyvien hermosolujen lähistölle. On epäselvää, tapahtuuko näin myös itse hermosoluille, Ali Nouri kirjoittaa Twitterissä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)