Verkkouutiset

Koronarokotukset laajenevat koko maahan

Rokotukset aloitetaan koronapotilaita hoitavasta henkilökunnasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eilen sunnuntaina oli historiallinen päivä, kun osa Helsingin yliopistollisen keskussairaalan HYKSin työntekijöistä sai koronapiikin olkavarteensa.

Koronarokotukset laajenevat tänään maanantaina koko maahan. Eilen ensimmäisiä rokotuksia annettiin Helsingin yliopistollisen keskussairaalan HYKSin työntekijöille. Tapaninpäivänä Suomi vastaanotti ensimmäisen rokote-erän 5 000 ihmiselle.

Rokotukset aloitetaan kansallisten linjausten mukaisesti koronapotilaita hoitavasta henkilökunnasta.

Rokotukset jatkuvat koko viikon ja siitä eteenpäin sitä mukaan kun rokotetta saadaan. Maanantaina rokotuksen saa HYKsissä yli 200 terveydenhuollon ammattilaista.

– Olemme halunneet aloittaa henkilöstön rokotukset heti kun se on mahdollista. Tämä on tärkeä askel koronaepidemian nujertamisessa. Toistaiseksi tämä ei vielä terveydenhuollon arjessa kuitenkaan näy. Ammattilaiset käyttävät edelleen suojavarusteita työssään kuten tähänkin asti, kertoo HYKSin terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen tiedotteessa.

Helsinkiläisten rokotukset alkavat joukkorokotuspisteissä HYKSin tämän hetken arvion mukaan helmikuussa heti koronatyötä tekevien ja hoivapalvelujen henkilöstön ja asukkaiden jälkeen. Ensimmäisenä ovat vuorossa ikääntyneet ja henkilöt, joilla on vakavalle koronataudille altistavia sairauksia.

Rokotuksiin varataan aika sähköisestä ajanvarausjärjestelmästä tai soittamalla ajanvarausnumeroon. Näistä tiedotetaan erikseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)