Verkkouutiset

Sanna Marin (vas.) ja Kirsi Varhila (oik.). LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Koronariita repesi: Kansanedustaja syyttää STM:n kansliapäällikköä hallituksen horjuttamisesta

Keskustan Mikko Kärnä vaatii sosiaali- ja terveysministeriön Kirsi Varhilalle potkuja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Julkisuudessa on kuultu keskeisiltä päättäjiltä ja viranomaisilta ristiriitaisia viestejä koronarajoitusten purkamisesta. Koronaepidemian mittarit ovat samaan aikaan kääntyneet nousuun.

Sekä sosiaali- ja terveysministeriöstä että Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta on sanottu, että rajoituksia purettiin Suomessa liian aikaisin. Pääministeri Sanna Marin (sd.) on puolestaan kiistänyt arviot.

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä suhtautuu tilanteeseen jyrkästi.

Minusta on ennenkuulumatonta, että STM:n [kansliapäällikkö] Kirsi Varhila yrittää horjuttaa hallitusta ja vieläpä esitysten pohjalta, jotka se on itse antanut, Kärnä toteaa Twitterissä.

Hän suuntaa sanansa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle (sd.) ja vaatii Varhilalle potkuja.

Varhila totesi keskiviikkona Ylellä, että virkakunnassa oltiin vahvasti sitä mieltä, että rajoituksia ei olisi ehkä pitänyt purkaa näin laajasti. Samoilla linjoilla oli tänään THL:n johtaja Mika Salminen.

– Kyllä tässä ehkä vähän sellainen olo tulee, että vähän turhan aikaisin (purettiin). Erityisesti vielä kaikkein suurimman riskin tilanteita on purettu, Mika Salminen sanoi tiedotustilaisuudessa.

Salmisen mukaan THL on ollut vahvasti sitä mieltä, että baarien ja yökerhojen kohdalla on yhä iso riski saada tartuntaa erityisesti rokottamattomilla. Hänen mukaansa riskiä voisi hallita koronapassilla, mutta sellaista ”ei vielä ikävä kyllä ole”.

Pääministeri Marin sanoi tänään hallituksen etenevän strategiansa mukaisesti rajoitusten purkamisessa.

– Nähdäkseni emme ole vapauttaneet liian aikaisin yhteiskuntaa. Meillä on vielä osa rajoituksista voimassa ja kun saamme tässä kuussa toivottavasti tuon 80 prosentin rokotekattavuuden, me puramme nämä rajoitukset. Emme voi pitää yhteiskuntaa suljettuna ja näitä rajoituksia voimassa vain sen takia, että osa ihmisistä ei ole halunnut rokotetta ottaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)