Verkkouutiset

Koronarajoituksia tiukennetaan Britanniassa viikonloppuna

Yliopisto-opiskelijoiden tartunnat herättävät huolta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Britanniassa viikonlopun aikana voimaan astuvat koronarajoitukset koskettavat 17 miljoonaa ihmistä, eli yli neljäsosaa maan väestöstä, uutisoi BBC. Maa on ryhtynyt tuntuvaan koronatoimien tiukentamiseen tarttuttavuusluvun noustua viime viikkojen aikana 1,2-1,5, välille.

Perjantaina Britanniassa vahvistettiin ennätykselliset 6874 koronatartuntaa. Viime päivinä huolta on herättänyt etenkin viruksen leviäminen yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa.

Uudet rajoitukset voivat poiketa alueellisesti, mutta koko maassa on rajoitettu kokoontumisia sekä pubien aukioloaikoja. Englannissa ravintolat ja pubit sulkevat ovensa jo iltakymmeneltä. Walesissa ihmisten mahdollisuutta poistua maan suurimmista kaupungeista tullaan sunnuntaista alkaen rajoittamaan.

– Nämä eivät ole yhtä tiukkia kuin maaliskuussa asettamamme rajoitukset, mutta ne ovat todellisia ja vakavia, Walesin terveysministeri Vaughan Gething kommentoi.

Useissa englantilaisissa kaupungeissa ihmisiä on kehotettu välttämään lähikontakia muiden kuin välittömään lähipiiriin kuuluvien kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)