Verkkouutiset

Jalankulkijoita Soulissa. / AFP / ANTHONY WALLACE / LEHTIKUVA

Koronaräjähdys Etelä-Koreassa, taustalla rajoitusten keventäminen

Maan terveydenhuollon kantokyky on venynyt äärirajoilleen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Etelä-Korean epidemiatilanne on kääntynyt merkittävästi heikompaan suuntaan vain vajaat kolme viikkoa koronarajoitusten keventämisen jälkeen.

Maassa vahvistettiin keskiviikkona lähes 3 300 uutta tautitapausta eli enemmän kuin kertaamaan pandemian aikana. Kesän jälkeen nousseet infektiomäärät oli saatu nopeaan laskuun lokakuun aikana, mutta linjanmuutos käänsi suunnan jälleen synkempään suuntaan.

Sairaalahoidossa on yli 520 potilasta, joiden oireet edellyttävät lisähappea tai tehohoitoa. Deltamuunnos on aiheuttanut useita läpäisytartuntoja hoivakodeissa, joiden asukkaat saivat rokotteensa vuoden alkupuolella.

– Iäkkäiden joukossa on todettu yhä enemmän vakavia tautitapauksia ja kuolemia, hallituksen rokotuspaneelin johtaja Choi Eunhwa sanoi Washington Post -lehden mukaan.

Rajoituksia kevennettiin marraskuun alussa, sillä maan hallitus katsoi rokotuskattavuuden olleen tuolloin riittävän korkealla tasolla eli noin 80 prosentissa. Lokakuussa rokotuksia laajennettiin 12–17-vuotiaiden ikäryhmään, minkä lisäksi tehosteannoksia on annettu vanhemmille ikäryhmille ja sairaanhoidon työntekijöille.

Baarien, ravintoloiden ja kahviloiden aukioloaikoja pidennettiin ja urheilutapahtumia avattiin yleisölle. Linjaa muutetaan, jos tautitilanne ei osoita kohenemisen merkkejä.

Haasteena on, että Etelä-Korean terveydenhuollon kantokyvyn rajaksi oli aiemmin arvioitu 500 potilasta. Korean yliopiston infektiotautien lääkäri Kim Woo-joo painottaa, että tapauskuolleisuus olisi saatava rokotteiden avulla vielä nykyistä alemmaksi. Tautiin kuoli maaliskuussa 2020 2,4 prosenttia potilaista, mutta tällä hetkellä noin 0,8 prosenttia.

– Jos haluamme elää koronan kanssa samalla tavalla kuin flunssan kanssa, niin tapauskuolleisuuden olisi oltava alle 0,1 prosenttia, Kim toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)