X
SULJE MAINOS
Koronapassi on vaihtoehto silloin, kun alueella on käytössä rajoituksia. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Koronapassi käyttöön lauantaina, voimassa vuoden loppuun

Jos ravintola ottaa passin käyttöön, aukioloaikoja ja asiakaspaikkoja koskevat rajoitukset poistuvat.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä koronapassista ja maahantulosäännöksistä.

Valiokunta puoltaa koronapassin käyttöönottoa ja maahantulosäännösten jatkamista. Eduskunnan on määrä hyväksyä lakiesitys tällä viikolla ja tasavallan presidentin on määrä vahvistaa se perjantaina, jolloin lainsäädäntö tulisi voimaan tämän viikon lauantaina.

Lainsäädäntö on voimassa kuluvan vuoden loppuun asti.

– Koronapassin tavoitteena on mahdollistaa palveluiden turvallinen käyttö ja siten edistää elinkeinovapautta sekä sivistyksellisiä oikeuksia avaamalla yhteiskunnan toimintoja ja pitämällä niitä auki tiukempien rajoitusten vaihtoehtona, valiokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) sanoi tiedotustilaisuudessa.

Lohi korosti, että lainsäädäntö ei tarkoita sitä, että koronapassi olisi automaattisesti käytössä, vaan se on vaihtoehto silloin, kun alueella on käytössä rajoituksia. Yrittäjä ja kunta voivat päättää ottaa koronapassin käyttöön, jolloin rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

– Jos ravintoloitsija ottaa käyttöön koronapassin, niin kaikki aukioloja ja vaikkapa asiakaspaikkoja koskevat rajoitukset voivat poistua, Lohi sanoi.

Valiokunta ehdottaa, että koronapassin ikäraja nostetaan 16 vuoteen, kun hallitus ehdotti alunperin 12 vuotta. Valiokunta perustelee ratkaisua sillä, että koronapassin edellyttäminen yli 12-vuotiailta lapsilta voisi aiheuttaa merkittäviä esteitä lasten harrastustoiminnalle sekä virkistäytymiselle.

Lohi kertoi, että 16-17-vuotiaat saavat julkisesta terveydenhuollosta ilmaiset koronatestit, jos passi otetaan käyttöön. Ilmaiseen testiin ovat oikeutettuja myös henkilöt, jotka eivät voi terveydellisestä syystä ottaa koronarokotetta.

EU:n ulkopuolelta tulevat eivät pääse tilaisuuksiin

Valiokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok.) koronapassiin liittyy haasteita EU-maiden ulkopuolta tulevien osalta.

– Vaikka he pääsevät Suomen rajan yli, että heillä on dokumentit kunnossa, Suomen sisällä he eivät pääsisi tilaisuuksiin osallistumaan, mihin vaaditaan koronapassia, Laiho sanoi.

Hänen mukaansa myös koronan sairastaneet ja sen jälkeen yhden rokotuksen saaneet jäävät koronapassin ulkopuolelle sekä ihmiset, jotka eivät terveydellisistä syistä pysty ottamaan rokotetta.

Lisäksi Laihon mukaan kokoomus on tehnyt muutosesityksen, että EU:n digitaalisen koronapassin lisäksi voitaisiin hyväksyä myös muiden maiden rokotetodistukset, jos kummatkin rokotteet on saatu.

Laihon mielestä koronapassin voimassaoloa olisi järkevää jatkaa vuoden 2022 loppuun, mutta ongelma nyt käsiteltävässä lakiesityksessä oli, että koronapassi on kytketty samaan esitykseen maahantulosäännösten kanssa.

LUE MYÖS:

Hallituspuolueiden rivit hajosivat – Markus Lohi: Kertoo tuskasta

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt