Verkkouutiset

Rokotustahti on ollut toivottua hitaampaa muun muassa nuorten ja vieraskielisten parissa. / LEHTIKUVA / SILJA-RIIKKA SEPPÄLÄ

”Koronapassi osoittaa ison johtajuusongelman”

Kansanedustajan mukaan rokotuksiin kannustava uudistus olisi pitänyt toteuttaa jo alkukeväästä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Markku Eestilän mukaan koronapassin viivästyminen voi tulla Suomelle kalliiksi. Uudistusta vaadittiin jo viime keväänä, mutta hallitus lykkäsi sitä tasavertaisuushuolien vuoksi.

Passi on vihdoin tarkoitus ottaa käyttöön Suomessa lauantaina. Esimerkiksi ravintolat ja sisäliikuntapaikat voivat välttää rajoitukset vaatimalla asiakkailta koronapassia yli 16-vuotiailta henkilöiltä.

Omakanta-palvelusta saatava todistus kertoo rokotesuojasta, 72 tunnin sisällä saadusta negatiivisesta virustestistä tai sairastetusta taudista. Sen voi näyttää puhelimen ruudulta tai paperisena asiakirjana.

– Ehkä nyt viimeistään alkaa kaikille selvitä, miksi roketepassi olisi pitänyt ottaa käyttöön viime keväänä eikä jarruttaa sitä kaikenlaisella perusoikeushömpällä. Lasku tekemättömyydestä taitaa olla aika iso, monessakin mielessä, Markku Eestilä kirjoittaa Facebook-julkaisussaan.

Hän huomauttaa kokoomuksen ja perussuomalaisten olevan asiasta eri mieltä. Kokoomus vaati koronapassin käyttöönottoa jo yli puoli vuotta sitten.

– Suomessa on mielenkiintoinen oppositio: toinen iso oppositiopuolue vastustaa koronapassia, toinen olisi sen ottanut heti viime keväästä käyttöön. No, olkoot niin tai näin, koronapassi osoittaa kouriintuntuvasti Suomen suurimman ongelman eli ison johtajuusongelman. Se tarkoittaa kyvyttömyyttä tehdä päätöksiä ajassa, Eestilä jatkaa.

Kansanedustaja nostaa esiin uutisen, jonka mukaan vieraskielisten osuus on korostunut rokottamattomien ja sairaalahoitoon joutuneiden ryhmässä. HUS-alueella vieraskielisten osuus sairaalahoidossa on vaihdellut noin 30–50 prosentissa.

Taustalla on disinformaation ruokkima rokotevastaisuus ja epäluulo viranomaisia kohtaan.

– Rokotevastaisuus ei johdu pelkästään disinformaatiosta. Se elää joissakin kulttuureissa syvällä. Asia on siis vaikea, mutta maassa maan tavalla. Kaikkia ei voi miellyttää. Koronapassi tulee kohta voimaan, mutta auttamattomasti myöhässä. Kannustin rokotuksiin olisi tietenkin pitänyt säätää jo alkukeväästä, Markku Eestilä toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)