X
SULJE MAINOS
Ihmisiä Turun kirjamessuilla 2. lokakuuta. / LEHTIKUVA / RONI LEHTI

Koronapassi ihmetyttää: Miksei tapahtuma-ala saa käyttää halutessaan?

Passia ei voi ottaa käyttöön, jos alueella ei ole voimassa yleisörajoituksia.

Koronapandemian alkuvaiheessa HUSin toimitusjohtajana toiminut Juha Tuominen kysyy, miksi suhtautuminen koronapassiin poikkeaa Suomessa monista muista Euroopan maista.

Hän viittaa Ylen artikkeliin, jonka mukaan Helsingin kirjamessut ei voi ottaa omatoimisesti koronapassia käyttöön, sillä pääkaupunkiseudulla ei ole voimassa yleisörajoituksia.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan passia on voinut käyttää 16. lokakuuta lähtien ”niissä tiloissa ja toiminnoissa, joita koskevia rajoituksia on voimassa”. Tapahtuma-alalla olisi tästä huolimatta halukkuutta käyttää koronapassia myös muissa tilanteissa.

– Tällä hetkellä lainsäädäntö ei aukottomasti turvaa tapahtumajärjestäjän juridista asemaa. Olemme pyytäneet lainsäätäjiä tarkastelemaan asiaa. Hallitus tunnisti tämän mahdollisuuden ja tarpeen, mutta päätti olla turvaamatta tapahtuma-alan toimijoiden selustaa, Tapahtumateollisuus ry:n johtaja Maria Sahlstedt sanoo.

Hän huomauttaa, että monissa Euroopan maissa koronapassia voidaan vaatia koko ajan kaikenlaisiin tapahtumiin. Uudistuksen katsotaan vahvistavan yleisön luottamusta ja turvallisuuden tunnetta. Myös esimerkiksi kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz on ehdottanut koronapassin käyttömahdollisuuksien laajentamista.

Juha Tuominen pitää tilannetta erikoisena.

– Kirjamessut alkavat, mutta koronapassia ei vaadita, kun ei saada!? Miksi passivaade loukkaa meillä yhdenvertaisuutta, kun ei muissa maissa? Elämä lienee oikeuksista suurin. Kannustan lainsäätäjiä ryhtiin, Juha Tuominen kirjoittaa Twitterissä.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt