Verkkouutiset

Viruksen vasta-aineet voivat kadota kuukaudessa

Tutkimuksen mukaan kehon immuunivaste heikkenee jo muutamassa viikossa toipumisen jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tutkijat ovat kiistelleet keväästä lähtien siitä, kuinka pitkään mahdollinen immuniteetti koronavirukselta keskimäärin kestää.

Oireettomien ja lieväoireisten potilaiden kehojen on havaittu tuottavan vähemmän verestä löytyviä vasta-aineita. Todellinen kuva voi olla monimutkaisempi, sillä monilla arvioidaan olevan T-soluihin pohjautuvaa immuniteettia jo aiempien infektioiden vuoksi.

Nanjingin yliopiston tuore tutkimus antaa pessimistisemmän arvion suojan kestosta. Tutkijat seurasivat vajaan kahden kuukauden ajan 26 potilasta, joista seitsemän oli sairastanut Covid-19:n vakavan taudinkuvan.

Lähes kaikilta löydettiin verikokeissa vasta-aineita SARS-CoV-2-virusta vastaan.

PLOS Pathogens -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan yli 80 prosentilla oli jonkinasteita neutralisoivaa vaikutusta virusta vastaan, mutta vain pienellä osalla se arvioitiin riittävän vahvaksi.

Kolme tai neljä viikkoa sairaalasta kotiutumisen jälkeen vasta-aineiden neutralisoiva vaikutus heikkeni huomattavasti.

Imperial College London -yliopiston professori Danny Altmann huomauttaa, että immuunivasteen tehosta tullaan saamaan syksyn aikana lisätietoja. Neutralisoivia vasta-aineita löytyy noin 80 prosentilta potilaista.

– Emme tiedä, kuinka huonoja nämä uutiset ovat, kunnes saamme tietoja B-solujen kyvystä puolustaa kehoa uudelta infektiolta, Altmann sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)