Verkkouutiset

Koronan suoja kestää ehkä vain puoli vuotta

Tutkijan mukaan myös osittaisella immuniteetilla voi olla ratkaiseva merkitys.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreen hollantilaistutkimuksen mukaan Covid-19-sairaudesta toipuneen immuniteetti koronavirusta vastaan kestää ehkä vain puoli vuotta.

Havainnot pohjautuvat kymmenen henkilön seuranta-aineistoon 35 vuoden ajalta. Ryhmästä kaikki olivat sairastaneet ainakin yhden neljästä tutkitusta koronavirustyypistä kyseisellä aikavälillä.

Tutkimuksen esijulkaisussa kehon immuunivastetta kuvailtiin ”hälyttävän lyhyeksi”.

– Havaitsimme 12 kuukauden sisällä lukuisia uusia infektioita. Vasta-aineiden määrä laski huomattavasti kuuden kuukauden jälkeen alkuperäisestä tartunnasta, tutkijat kirjoittavat the Jerusalem Post -lehden mukaan.

Suojan lyhyt kesto voi vaikeuttaa toisen epidemia-aallon varalle tehtyjä suunnitelmia. Monissa maissa on valmisteltu ”immuniteettipasseja” töihin palaamisen ja matkustuksen varalle.

– [Veren vasta-aineita mittaavien] serologisten testien hyöty voi jäädä rajalliseksi, jos infektio on tapahtunut yli vuotta aiemmin, tutkijat toteavat.

Tel Avivin yliopiston tutkija Oren Kobiler huomauttaa, ettei SARS-CoV-2-viruksen aiheuttamasta immuunivasteesta tiedetä vielä tarpeeksi. On mahdollista, että vakavamman taudinkuvan myötä myös kehon reaktio on lievää flunssaa aiheuttavia koronaviruksia voimakkaampi.

Kobilerin mukaan osittainen suoja voi kestää täydellistä immuniteettia pidempään. Taudinkuvan lieventäminen heikentäisi Covid-19:n tavallisten flunssien joukkoon.

Esimerkiksi kausi-influenssaan tarkoitettujen rokotteiden suoja on yleensä 50–70 prosenttia, mutta rokotteiden ottaneista huomattavan pieni osa sairastuu vakavasti.

– Täydellistä immuniteettia ei oikeastaan tarvita. Jos suoja on osittainen, niin tartunnan jälkeen henkilö sairastaisi tavanomaista flunssaa muistuttavan taudin parissa päivässä. Ilman vakavia oireita. Luulen, että jo tämä riittäisi, Oren Kobiler sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)