Sairaalahenkilökuntaa ja turvallisuusjoukkoja Irakin Basrassa 7. huhtikuuta. LEHTIKUVA / AFP Hussein Faleh

Koronan seurantaohjelma valmis – Askel rajoitusten purkamiseen

Brittitutkijan mukaan epidemian hallinta ei vaaranna kansalaisten yksityisyydensuojaa.

University College London -yliopiston tutkijaryhmä on julkistanut koronavirustartuntojen seuraamiseen suunnitellun matkapuhelinohjelman.

Tutkija Michael Vealen mukaan DP-3T-ohjelman käyttöä voitaisiin laajentaa lähitulevaisuudessa koko Eurooppaan. Sovellus seuraa Bluetooth-tekniikan avulla henkilön mahdollista altistumista koronavirustartunnan saaneelle.

Kaikki käyttäjätiedot kerätään anonyymisti ja rajataan vain terveysviranomaisten käyttöön. Ohjelma ilmoittaa käyttäjälle altistumisesta ja ohjeistaa hoitoon tai testeihin hakeutumisesta.

Vastaavaa seurantajärjestelmää on käytetty esimerkiksi Singaporessa koronavirusepidemian hillitsemiseksi.

Micheal Veale vakuuttaa, että kaikki kerätyt tiedot poistetaan palvelimilta epidemian päättyessä.

– Kyseessä on globaali ongelma, joten järjestelmän on toimittava maasta riippumatta. Vain tätä kautta voimme avata rajojamme, Veale toteaa.

– Järjestelmä suojaa kansalaisia valvonnalta ja väärinkäytöksiltä, mutta epidemologit pystyvät silti tekemään työnsä tietojen pohjalta. Ulkopuoliset tahot eivät pääse tietoihin käsiksi tai pysty seuraamaan henkilöitä, jotka eivät ole saaneet tartuntaa.

Matkapuhelinseurantaa selvitetään parhaillaan Suomessa ja monissa Euroopan maissa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt