Verkkouutiset

Koronan sairastanut AL:lle: Oireet jatkuneet jo kuukausia

Neljä kuukautta sitten sairaalasta kotiutunut kärsii yhä neurologisista oireista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronan sairastanut kertoo Aamulehdelle taudin oireiden kestäneen sairaalasta pääsyn jälkeen jo useita kuukausia.

Iältään noin 40-vuotias nainen sairastui koronaan huhtikuussa. Hänellä oli vakava covid19-tauti, ja pahimmillaan hän oli sairaalassa teho-osastolla nukutettuna ja hengityskoneessa. Virus oli viedä hengen.

Heinäkuussa nainen kertoo edelleen saavansa yllättäviä väsymyskohtauksia esimerkiksi kaupassa. Myös neurologisia häiriöitä esiintyy.

– Kun väsymys tulee, se tulee niin kuin joku löisi pesäpallomailalla päähän, koronan sairastanut kuvaa AL:lle.

– Kun yritin puuhastella väsyneenä, niin huomasin, että hermot menevät sekunnissa, kommunikointi on vaikeaa, kun sanoja ei tahdo löytyä, ja sitten alkaa käsien tärinä.

– Kestävätkö hermoni yhtään enempää vuoden kuluttua? Palaudunko aiemmalle tasolle? Olen yrittänyt välttää itseni tarkkailua, mutta kun luen, mitä oireita vakavasti sairastuneilla on raportoitu, niin kyllä sieltä usein itseni löydän.

Noin yksi kahdestakymmenestä koronaviruspotilaasta kärsii pitkäkestoisista, jopa useita kuukausia kestävistä oireista.

Viitteitä pitkäkestoisista oireista on saatu Britanniasta ja Yhdysvalloista Covid-19 -seurantasovelluksella, jota käyttää noin 3–4 miljoonaa ihmistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)