Verkkouutiset

Koronan ilmaantuvuus lähes tuplaantunut kahdessa viikossa

Uusia tartuntoja ilmoitettiin perjantaina 59.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronaviruksen ilmaantuvuus väestössä on kasvanut viimeisen kahden viikon aikana merkittävästi edellisestä kahden viikon seurantajaksosta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi perjantaina, että koronavirustapauksia todettiin edellisellä 14 päivän seurantajaksolla (19.8.-1.9.) 345. Se merkitsee, että ilmaantuvuus oli 6,4 tapausta 100[nbsp]000 asukasta kohden.

Tuoreimman 14 päivän seurantajakson aikana (2.9.-15.9.) todettiin puolestaan 585 uutta tautitapausta ja ilmaantuvuus väestöön suhteutettuna oli 10,7 tapausta 100[nbsp]000 asukasta kohden.

Ilmaantuvuuden kerrotaan nousseen tällä jaksolla kahdessatoista sairaanhoitopiirissä. Eniten uusia tapauksia on todettu Helsingin ja Uudenmaan, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen, Etelä-Savon, Pirkanmaan, ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueilla. Ilmaantuvuus on taas laskenut tai pysynyt samalla yhdeksän sairaanhoitopiirin alueella. Neljällä alueella ei todettu tällä jaksolla lainkaan uusia koronavirustapauksia.

Koronatilanteen muutokseen on herätelty viime aikoina. Esimerkiksi entinen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtaja ja SDP:n kansanedustaja Aki Lindén kutsui jo tiistaina raportoituja lukuja ”rajuksi muutokseksi” aiempaan.

– Jo edelliset kuusi päivää olivat huolestuttavat verrattuna niitä edeltäviin kahteen viikkoon. Vaikka nyt testataan 5 kertaa enemmän kuin keväällä, ei tilanne ole enää ”vakaa”, vaan paheneva, Lindén arvioi.

Suomessa on raportoitu perjantaina 59 uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa viruksen takia on tällä hetkellä 16 potilasta. Uusia koronakuolemia ei ole tullut.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)