Koronaluvuissa on vaihtelua, virheitä ja tarkistuslaskentoja tehdään. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Koronan aikasarja Suomessa – näin tartuntoja on ilmoitettu

Maanantaina THL kertoi yhdestä uudesta tartunnasta.

Sunnuntai-iltana suomalaisia hätkähdytti uutinen yhdeksän kausityöntekijän saamasta koronavirustartunnasta. Vastaavat uutiset eivät kuitenkaan näy THL:n vuorokausittain ilmoittamissa uusissa todetuissa tartunnoissa – heti.

Koronatartuntojen julkisuuteen ilmoittamisen käytännöt vaihtelevat. THL ilmoittaa omat lukunsa ja esimerkiksi sairaanhoitopiirit omiaan. Niiden käytännöt vaihtelevat: joissain luvuissa on kyse tuoreimmista tiedoista, joissain vasta myöhemmin rekisteröidyistä.

Viranomaisten potilasluvuissakin on vaihtelua, virheitä ja tarkistuslaskentoja tehdään.

Tietoja ei saada esimerkiksi siitä, mitkä väestöryhmät milloinkin ovat taudin saaneet tai millaisista olosuhteista on kyse.

HUS:n Lasse Lehtosen twiitin mukaan HUSLABissa todettiin eilen sunnuntaina kaksi uutta positiivista näytettä.

THL:n vuorokausi-ilmoitukset uusista tartunnan saaneista Suomessa ovat viimeisen kuukauden aikana olleet seuraavat:

SU 14.6. 17
MA 15.6. 4
TI 16.6. 4
KE 17.6. 5
TO 18.6. 14
PE 19.6. 2
LA 20.6. 9
SU 21.6. 1
MA 22.6. 1
TI 23.6. 11
KE 24.6. 12
TO 25.6. 5
PE 26.6. 19
LA 27.6. 7
SU 28.6. 0
MA 29.6. 11
TI 30.6. 5
KE 1.7. 22
TO 2.7. 5
PE 3.7. 1
LA 4.7. 6
SU 5.7. 5
MA 6.7. 4
TI 7.7. 5
KE 8.7. 3
TO 9.7. 8
PE 10.7. 6
LA 11.7. 12
SU 12.7. 3
MA 13.7. 1

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt