Olen opettanut nyt samaa luokkaa kolmatta vuotta. Jos he joskus aikuisena miettivät, että milloinkas se Korona olikaan, niin he voivat muistaa, että meillähän oli se Korhonen silloin opettajana.
Toisella luokalla se alkoi. Syksyllä puhuttiin luokassa Koronasta, katsottiin sen kuvia, puhuttiin, miten käsiä pitää nyt pestä ja yskiä hihaan.
- Voiko siihen kuolla? kysyi kakkosluokkalainen.
- Noooo, ehkä joku todella vanha ja sairas mutta ei missään nimessä nuori. Lapsilla ja nuorilla ei ole mitään hätää. Tämä on vanhojen tauti.
Olen huomannut vuosikymmenten aikana opettaneeni monta asiaa väärin mutta koskaan ennen tieto ei ole muuttunut näin nopeasti.
Muistan opettajahuoneen kauhistuksen, kun tartuntoja oli 60.
Yksi vaati kovalla äänellä rajojen sulkemista ja luulin hänen tulleen hulluksi.
Sitten kakkosluokan keväällä lapset lähetettiin kotiin tiistaina ja etäkoulu alkoi keskiviikkona.
Ensin wilman kautta läksyjä joka aamu. Vuorokaudessa facebookkiin ilmestyi opettajien ryhmä, jossa jaettiin vinkkejä. Ilman sitä en olisi pärjännyt.
”Katso youtubesta se ja se tanssivideo, opettele tanssi ja lähetä minulle video omasta tanssistasi”. Mielettömiä suorituksia joko yksin, sisarusten kanssa tai vanhempien kanssa.
Sitten ohjeistus siirtyä nettiyhteyteen. 25 kakkosluokkalaista naamaa ruudulla yhtä aikaa oli kyllä kokemus. Sängyllä hyppijän kameran sammutin. Peiton alla sängyssä makaavan komensin pöydän ääreen. Innokkaimpia vanhempia pyysin olemaan vastaamatta lapsille tarkoitettuihin kysymyksiin. Hetkellisesti hauskaa vaihtelua koulun arkeen mutta pidemmän päälle oli tylsää istua keittiön pöydän ääressä juttelemassa netin kautta. Kyllä opettaja haluaa sen estradin, jotta show voi jatkua.
Jaoin pojat ja tytöt omiin ryhmiinsä, jotta ruudulla olisi vain 12 oppilasta. Tiedättekö, miltä näyttää 12 kakkosluokkalaista poikaa aamulla yhtä aikaa ruudussa innokkaana uuteen päivään? Harjoittelin itsekin teamsiä ja onnistuin yhdellä painalluksella poistamaan oman naamani ruudulta.
- Mihin ope hävis?
Pitkä hiljaisuus.
- Jos se kyllästyi meihin?
Kikatusta.
- Hei, ope kirjoittaa, että se kuulee ja näkee meidät koko ajan.
- Nyt se tuli.
Suurin osa lapsista leikki yksin tuon runsaan kuukauden. Kun lopulta tulimme kahdeksi viikoksi kouluun, oli riemu varovaisen rajaton.
Kolmannella luokalla vain opettajalla oli maski. Ruokailu luokissa, turvavälit, loputonta käsien pesua, pitkiä karanteenipoissaoloja. Opettaja hoiti luokkaopetuksen sekä viestitteli usean lapsen kanssa joka hetki läksyistä ja kirjoista.
Ihmettelin, kun toukokuussa olin jo kutakuinkin kirjojen lopussa ja aikaa oli vielä kuukausi. Yhtään aikaa ei ollut mennyt mihinkään muuhun kuin opettamiseen. Ei palolaitoksen vierailua, ei venäläistä tanssiryhmää, ei koulun discon suunnittelua, ei joulujuhlaohjelman harjoittelua, ei rahankeruuta luokkaretkeä varten, ei mitään. Pelkkää opettamista ja oppimista. Tehokasta mutta tylsää.
Kolmannen keväällä riemuittiin, että tämä taisi olla tässä. Suunniteltiin maskien polttojuhlia.
Neljäs luokka alkoi kaksi viikkoa sitten. Kaikilla maskit. Turvavälit.
Oppilaat ovat nyt istuneet yksittäispulpeteissa kolmatta vuotta, ei ryhmätöitä, ei paripulpetteja. Luokkia ei ole voinut sekoittaa eli ei projekteja, kummiluokkatoimintaa. Ei joulu- eikä kevätjuhlia. Ei retkiä. Luokasta ei ole poistuttu kuin ulos ja sielläkin on pitänyt varoa toisten luokkien oppilaita.
Jos tämä lukuvuosi mennään vielä näin, hiipuu vuorovaikutus luokissa maskien takia. Kukaan ei kuule kunnolla toisten vastauksia. Keskustelu on mahdotonta. Pienet ihmiset eivät osaa säädellä ääntensä tasoa tilanteen mukaan. Hiljaiset oppilaat lakkaavat puhumasta kokonaan, kun kaikki kysyvät koko ajan, että mitä.
Palataan takaisin opettajan yksinpuheluun. Oppilaat tekevät hiljaa töitä omissa pulpeteissaan. Vain liidun ääni kuuluu. Olemme ottaneet jättiaskeleen taaksepäin. Väkisinkin tulee mieleen salaliitto.
