Verkkouutiset

Koronaluvut räjähtivät – Kiina erottaa puoluejohtoa

Koronavirukseen on sairastunut ja kuollut paljon ilmoitettua enemmän ihmisiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronavirusepidemian riepotteleman Kiinan Hubein maakunnan tartuntaluvut ja tautiin kuolleiden määrät ovat räjähtäneet päivässä. Syyksi kerrotaan ”uudet diagnoosimetodit”.

Kiinan viranomaisten mukaan tautiin sairastuneita on yksin Hubeissa nyt noin 50[nbsp]000. Uusia tartuntoja ilmoitettiin päivässä liki 15[nbsp]000. Tautiin kuolleiden määrä nousi samalla peräti 242:lla. Yhteensä koronavirukseen on kuollut maakunnassa jo yli 1[nbsp]300 ihmistä

Kiinan ilmoittamia koronalukuja on epäilty jo pitkään ja monet asiantuntijat ovat laskeneet, että sairastuneita ja kuolleita on pakko olla enemmän kuin Kiina kertoo. Epidemia on muodostunut hankalaksi myös Kiinan johdolle. Kansalaiset ovat arvostelleet Kiinan kommunistista puoluetta sananvapauden rajoittamisesta ja tiedon pimittämisestä.

New York Timesin mukaan kommunistinen puolue on reagoinut tilanteeseen erottamalla Hubein maakunnan poliittisia johtajia. Muun muassa Hubein kommunistisen puolueen puoluesihteeri Jiang Chaoliang on saanut potkut ja hänet on korvattu Shanghain pormestari Ying Yongilla. Koronan alkulähteenä tunnetun Wuhanin kaupungin johtaja Ma Guoqiang on niin ikään saanut lähteä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)