Verkkouutiset

”Koronakriisi ei hillitse Kremlin geopoliittista peliä”

Vladimir Putinin silmissä pandemia on tutkijan mukaan ratkaiseva todiste lännen rappiosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronaviruskriisiin olisi asiantuntijoiden enemmistön mielestä välttämätöntä vastata kansainvälisellä yhteistyöllä. Venäjää yhteistyö ei ranskalaistutkija Mathieu Boulèguen mukaan kuitenkaan kiinnosta, vaan presidentti Vladimir Putin näkee kriisissä pikemminkin uuden mahdollisuuden luoda epävakautta länteen.

– Sitkeät nettihuhut, joiden mukaan koronavirus olisi saanut alkunsa Kiinan tuhoamiseen tähtäävästä salaisesta amerikkalaisesta lääketehtaasta, osoitettiin nopeasti perättömiksi. Popkulttuurin harrastajat havaitsivat Umbrella Corporationin väitettyjen toimien olevan peräisin tunnetusta japanilaisesta Resident Evil -videopelisarjasta, Chatham House -ajatushautomossa työskentelevä Boulègue kirjoittaa.

– Vaikka kyse oli valeuutisesta, sen takana näyttävät olleen venäläiset trollit, jotka ovat toteuttaneet sen ja muita samankaltaisia toimia verkossa. Tämä sijoittuu osaksi laajempaa kontekstia, jossa Venäjän vallanpitäjät käyttävät meneillään olevaa maailmanlaajuista kriisiä lännen horjuttamiseen ja sen päättäväisyyden testaamiseen, hän sanoo.

Venäjä onkin hänen mukaansa reagoinut koronapandemiaan tavalla, joka muistuttaa lähinnä valtavaa ja huolellisesti koordinoitua informaatiosodankäyntioperaatiota.

“Venäjän tuorein pohjanoteeraus”

Venäjän mediassa pandemia on Boulèguen mukaan esitetty osoituksena läntisen maailman ja liberalismin täydellisestä luhistumisesta – eräänlaisesta kollektiivisesta rangaistuksesta. Se, miten nopeasti läntiset demokratiat ovat olleet valmiita rajoittamaan yksilönvapauksia ja liiketoimintaa, on Venäjällä leimattu heikkouden merkiksi.

– Tällainen koronaviruskriisin hyväksikäyttö on tuorein pohjanoteeraus Venäjän laajemmassa globaalin järjestyksen horjuttamiseen tähtäävässä poliittisen sodankäynnin operaatiossa, koska sillä jopa vaarannetaan ihmisten turvallisuutta, Boulègue sanoo.

Venäjän levittämillä valeuutisilla on hänen mukaansa myös suoranaisempi sotilaallinen ulottuvuus, joka kohdistuu Yhdysvaltojen huhti-toukokuussa johtamaan monikansalliseen DEFENDER-Europe 2020 -sotaharjoitukseen.

– Venäjän johto on kritisoinut harjoituksen “hyökkäyksellistä anti-Venäjä-skenaariota” mutta myös käyttänyt propagandaa, jonka mukaan harjoitus edistäisi aktiivisesti covid-19:n leviämistä Euroopan halki liikkuvien suurten sotilasjoukkojen mukana, hän toteaa.

Kun koko maailman huomio keskittyy nyt koronakriisin hallintaan, Venäjä saattaa Boulèguen mukaan rohkaistua yhä röyhkeämpiin provokaatioihin.

– Äskettäin raportoitiin alueloukkauksista Irlannin ilmatilassa ja Pohjanmerellä. Vaikka tämä on valitettavasti rutiininomainen osa Venäjän jatkuvaa sotilaallista sapelinkalistelua, se kasvattaa riskiä taktisiin erehdyksiin ja virhelaskelmiin, hän varoittaa.

Kreml seuraa kriisinsietoa valppaasti

Vaikka presidentti Putin harrastaa mielellään geopoliittisia pelejä, hän joutuu Mathieu Boulèguen mukaan nyt kohtaamaan myös koronaviruksen kielteiset poliittiset vaikutukset Venäjällä. Sen lisäksi, että kriisin aiheuttamat sosiaali- ja terveysmenot koettelevat raskaasti maan taloutta, Putin on jo joutunut lykkäämään valtansa vahvistamiseen tähtäävää perustuslakiuudistusta sekä muusta maailmasta eristetyn ”suvereenin internetin” mahdollistamiseksi kaavailtua suurharjoitusta.

– Olisi ilman muuta naiivia kuvitella, että Moskova siirtäisi oman etunsa syrjään pandemian aikana. ”Kansainvälinen etäännyttäminen” ei ole mitenkään uutta Kremlille, ja Venäjä on toteuttanut omaehtoista eristäytymistä viimeistään vuodesta 2008 omilla toimillaan varsinkin Georgiassa ja Ukrainassa, Boulègue sanoo.

– Maan käsitys itsestään ”piiritettynä linnoituksena” vahvistuu tämän kriisin myötä. Kriisin jälkeen Venäjä on todennäköisesti entistäkin vakuuttuneempi näkemyksestään, jonka mukaan internationalismi on kuolemassa tai jo kuollut, hän toteaa.

Useiden länsimaiden terveydenhuoltojärjestelmät ovat koronaviruksen vuoksi parhaillaan valtavan paineen alaisina ja poikkeusolot koettelevat yhteiskuntien kriisinsietokykyä. Putinin Venäjä pyrkii Boulèguen mukaan huolella luotaamaan, millaisia haavoittuvuuksia kriisi kussakin maassa paljastaa. Myös sitä, miten eri valtiot kykenevät mobilisoimaan voimavarojaan, seurataan Kremlissä tarkasti.

– Covid-19 tarjoaa Moskovalle merkittävän tilaisuuden tiedustelutiedon keräämiseen sen ymmärtämiseksi, miten hyvin muut pystyvät toteuttamaan sodanajan kaltaista suunnittelua rauhan oloissa. Maailma muuttuu nopeasti, mutta Venäjä on yhä Venäjä, Boulègue arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)