Verkkouutiset

Koronakäyrä osoittaa suoraan ylöspäin – kevään taso ylittynyt selvästi

Viruspotilaiden sairaalahoidon tarve on noussut Suomessa jyrkästi marraskuun lopusta alkaen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

− Sairaalahoidon käyrä osoittaa varsin suoraan ylöspäin. Vaikka kevään lukuihin sisältyisikin vähän raportointivajetta, niin olemme kyllä suurella todennäköisyydellä nyt selvästi korkeammalla tasolla kuin viime keväänä olimme sairaalan vuodeosastohoidon tarpeessa, kertoi sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki torstaina tiedotustilaisuudessa.

Hänen mukaansa sairaalassa olevien potilaiden lukuun sisältyy nyt paremmin kaupunginsairaaloiden ja terveyskeskussairaaloiden akuuttivuodeosastoilla hoidossa olevia potilaita.

Tehohoidon tarve ei kuitenkaan ole noussut samassa suhteessa kaiken sairaalahoidon tarpeen kanssa kuten keväällä kävi.

− Alustavasti voidaan sanoa, että tartuntojen painottuminen nuorempiin ikäryhmiin on tässä yksi tekijä. Mutta emme myöskään nyt sitten tulleet niin yllätetyiksi tämän epidemian kanssa. Eli todennäköisesti potilaat tulevat hoitoon hieman paremmassa kunnossa, hieman varhaisemmassa taudin vaiheessa keväällä. Ja tämän lisäksi jonkin verran on opittu tämän taudin luonteesta, ja siinä varhaisessa vaiheessa osataan käyttää tiettyjä lääkehoitoja, esimerkiksi hengityksen tukihoitoa tavalla, joka saattaa vaikuttaa siihen, että tämä raskaan tehohoidon tarve voi osoittautua loppujen lopuksi vähän pienemmäksi.

Voipio-Pulkin mukaan tämä ilmiö on hänen tietääkseen nähty vain Suomessa ja Ruotsissa.

− Toivomme tietysti, että jatkossakin tilanne tällaisena pysyy.

Hän huomauttaa, että myös tehohoidon kuormitus on noussut.

− Tässä mielessä voimme kyllä sanoa, että olemme veitsenterällä. Lähipäivät, seuraava viikko tai kaksi, kertovat meille sen, mihin suuntaan tässä sitten lopulta ollaan menossa.

THL:n mukaan keskiviikkona 9. joulukuuta sairaanhoitopiirien sairaaloissa oli hoidossa 129 koronaviruspotilasta. Kaupungin- ja terveyskeskussairaaloiden potilaiden määrä oli 77. Tehohoidossa oli 27 koronaviruspotilasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)