Virusnäytettä tutkitaan laboratoriossa Yhdysvaltain Marylandissa. LEHTIKUVA / AFP Andrew Caballero-Reynolds

Koronahoitoa parantuneen verestä? USA testaa

Vasta-ainehoitoja on jo käytetty muun muassa Etelä-Koreassa ja Kiinassa.

Tutkijat selvittävät parhaillaan lupaavaksi kuvailtua vasta-ainehoitoa Covid-19-sairauteen.

Tähän mennessä koronaviruksesta on parantunut jo noin 300 000 ihmistä eri puolilla maailmaa. Parantuneiden immuunijärjestelmä on muodostanut vasta-aineita, joiden uskotaan antavan henkilölle pitkäaikaisen vastustuskyvyn virusta vastaan.

Amerikkalaisen Mayo Clinic -sairaalan tutkija Michael Joynerin mukaan vasta-ainetestejä aiotaan kokeilla lähiaikoina sekä lievissä että vakavissa tautitapauksissa. Suurimpana haasteena on raaka-aineen saatavuus, sillä vasta-aineita on eristettävä parantuneiden veriplasmasta.

Niiden keräämisen on toivottu tuottavan myös ennaltaehkäiseviä hoitoja erityisesti sairaalahenkilökunnan käyttöön.

– On tärkeää ymmärtää, että tämä ei ole lääke, jonka tuotantoa voisi kasvattaa tavanomaiseen tapaan lääkeyhtiöiden päässä. Kyseessä on biologinen tuote, jota on kerättävä tietyltä potilasryhmältä, Joyner sanoo Newsweekille.

Lahjoittajien on oltava hyväkuntoisia, yli 17-vuotiaita ja vähintään 50-kiloisia. Punainen risti edellyttää lisäksi vähintään 14 oireetonta päivää ennen verenluovutusta.

Vastaavia hoitoja on jo kokeiltu muun muassa Etelä-Koreassa ja Kiinassa. Eteläkorealainen Severance-sairaala kertoi torstaina riskiryhmään kuuluvasta 67-vuotiaasta naisesta, joka oli kotiutettu hyvässä yleiskunnossa vasta-ainehoidon jälkeen.

Myös toisen, tehohoidossa olleen 71-vuotiaan miehen tila oli kohentunut huomattavasti hoidon jälkeen.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt