Vetoomuksen on allekirjoittanut yli 400 suomalaista. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Koronaan sairastuneet kertovat: Oireet pitkittyneet sadoilla

Suomalaisryhmän mukaan viruksen oireista ei olla ajan tasalla.

Ryhmä suomalaisia koronaan sairastuneita potilaita kertoo tänään jättävänsä päättäjille ja terveydenhuollon viranomaisille vetoomuksen, jossa vaaditaan tiukempia toimia virukseen sairastuneiden ja pitkittyneistä oireista kärsivien avuksi.

Suomessa on arviolta satoja suomalaisia, joiden koronaoireet ovat kestäneet kuukausia. Itsekin pitkittyneistä koronaviruksen jälkioireista kärsinyt Joni Savolaisen mukaan Suomessa ei välttämättä olla täysin ajan tasalla viruksen oireista.

Oireita on hänen mukaansa jopa saatettu vähätellä.

– Moni pitkittyneistä oireista kärsivä saa oireisiinsa hoitoa huonosti jos ollenkaan. Edes tukea ei usein heru, vaikka oireilua olisi kestänyt jo kuukausia. Pahimmillaan oireet leimataan psyykkisiksi, vaikka kyse olisi maailmalla jo yleisesti tunnetuista covid-19-oireista, Savolainen sanoo.

– Terveydenhuolto pitäisi saada ripeästi ajan tasalle taudin monimuotoisuudesta ja oireiden pitkittymisen mahdollisuudesta, muuten potilaita ei osata auttaa. Diagnosointi on potilaan kannalta keskeinen oikeusturvakysymys, jos ajatellaan esimerkki sairauslomaa tai kuntoutusta, ryhmään kuuluva Kirsi Tervo sanoo.

Savolainen ja Tervo katsovat, ettei Suomessa olla opittu hoitamaan tehohoidon ohella lievempiä tapauksia, vaikka potilaat kärsivät elämää haittaavista oireista joskus kuukausikaupalla.

Kotona sairastaneet potilaat jäävät heidän mukaansa melkein näkymättömiksi, vaikka eri arvioiden mukaan noin joka viidennen sairastuneen toipuminen pitkittyy.

– Olisi vältettävä koronaviruksen leviämistä tehotoimin jo sen takia, että toipuminen ei ole viikkojen vaan monen kohdalla jopa vuoden prosessi, osalle oireet voivat jäädäkin. Tätä valitettavan moni ei vieläkään tiedä. Kyse ei ole lievästä virustaudista, josta toivutaan helposti ja hyvin todennäköisesti, Savolainen toteaa.

– Yhteiskunnan panostusta kuntoutukseen ja hoitoon tulisi lisätä, jotta potilaat pääsisivät nopeammin takaisin kiinni töihin ja tavalliseen elämään.

Ryhmä kertoo vetoomuksessa tarkemmin pitkittyneistä oireista, jotka vaihtelevat paljon potilaiden välillä. Niihin kuuluvat muun muassa hengitystieoireet, sydänongelmat, ihottuma, lamauttava väsymys ja muun muassa neurologiset oireet. Moni aiemmin hyväkuntoinen mihinkään riskiryhmään kuulumaton potilas on menettänyt sairastumisen vuoksi toistaiseksi työkykynsä.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt