Verkkouutiset

Valeuutinen koronasta Baltiassa kesken Nato-harjoituksen

Leirillä väitettiin levinneen tartuntoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kanadan johtama Nato-taisteluryhmä Latviassa oli koronapandemiaan liittyvän valeuutiskampanjan kohde. Kampanjan uskotaan olevan peräisin Venäjältä, kertoo kanadalainen CBC-kanava.

Eräissä Baltian ja Itä-Euroopan tiedotusvälineissä levitettiin tietoa, että Riikan lähellä sijaitsevalla Adazin sotilasleirillä olisi todettu ”suuria määriä” koronavirustartuntoja.

– Se ei todellakaan ollut totta, taisteluryhmän komentaja eversti Eric Laforest sanoo CBC:lle.

Everstin mukaan joukot toimivat koronapandemian vuoksi ”rajoitetussa ympäristössä”. Hänen mukaansa sotilaat käyttävät kasvonaamioita aina kun mahdollista ja yrittävät kunnioittaa kahden metrin turvavälejä.

Kun valheelliset raportit tulivat julki ennen viime kuussa pidettyä sotaharjoitusta, CBC:n mukaan Latvian puolustusministeriö ryhtyi välittömiin toimiin valheellisten tietojen korjaamiseksi.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Venäjän tukemia tiedotusvälineitä syytetään pyrkimyksistä aiheuttaa eripuraa Latviassa harjoittelevien Nato-joukkojen ja latvialaisten välille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)