Verkkouutiset

Koronapotilasta hoidetaan Kaliforniassa. LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Mario Tama

Koronaan kuolleista lähes joka toisella diabetes

Vakavan taudinkuvan riski on 6–12-kertainen muuhun väestöön verrattuna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvalloissa on vedottu jälleen diabetesta sairastaviin koronavirusrokotteen ottamiseksi.

Taustalla ovat synkät tilastot, joiden mukaan noin 40 prosenttia viruksen aiheuttamaan sairauteen menehtyneistä on ollut diabeetikoita.

Yhdysvaltain diabetessäätiö ADA:n mukaan kyseisestä perussairauksesta kärsivien kuolemantapauksia on kirjattu jo lähes 245 000 kappaletta. Diabeetikoiden osuus koko väestöstä on kymmenen prosenttia.

ADA:n lääketieteellinen johtaja Robert Gabbay arvioi, että kuoleman ja sairaalahoidon riski on 6–12-kertainen verrattuna muuhun väestöön.

– En voi painottaa tätä tarpeeksi voimakkaasti: jos sinulla on diabetes, hanki rokote, Gabbay sanoi New York Post -lehden mukaan.

Epidemiatilanne on heikentynyt Yhdysvalloissa kesän aikana deltamuunnoksen leviämisen myötä. Uusia infektioita on vahvistettu keskimäärin 31 700 kappaletta päivässä eli 140 prosenttia enemmän kuin kaksi viikkoa sitten.

Päivittäisiä kuolemantapauksia on ollut noin 270 kappaletta eli kolmasosa aiempaa enemmän. Väestöstä 48 prosenttia on saanut kaksi rokoteannosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)