Verkkouutiset

Koronaviruksella saattaa olla pitkäaikaisiakin vaikutuksia ihmisten aivojen toimintaan. LEHTIKUVA / TROND H. TROSDAHL

Karmea tutkimustulos: Lieväkin korona syö aivokudosta

Harmaata ainetta häviää aivoista riippumatta siitä, miten vakavia potilaan koronaoireet ovat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronavirus voi aiheuttaa pysyvää tai väliaikaista tuhoa ihmisaivoille.

UK Biobankissa oli skannattu yli 40 000 ihmisen aivot ennen pandemian alkua. Niistä 782 henkilön kuvia on nyt vertailtu tuoreisiin skannauksiin. Ryhmästä 394 on välillä todettu koronapositiiviseksi.

Tutkimuksessa tunnistettiin nyt COVID-19:n merkittävät vaikutukset harmaan aineen häviämiseen aivoista.

Sairaalahoitoa saaneilla COVID-19-potilailla ja muilla koronapositiivisilla löydökset olivat tutkijoiden mukaan suhteellisen samanlaiset.

– Havaintomme liittyvät siis johdonmukaisesti harmaan aineen häviöön limbisillä aivokuorialueilla, jotka liittyvät suoraan primaariseen haju- ja makujärjestelmään, tutkimuksessa todetaan.

Tämä voi muuttaa teoriaa siitä, miksi monet koronan saaneet ovat menettäneet haju- ja makuaistinsa tai miksi aisti on omituisesti muuttunut. Kyse voikin olla vaurioista aivojen osassa.

Tiedot saattavat tehdä koronatartunnoista vaarallisempia kuin tähän asti on oletettu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)