Verkkouutiset

Jalankulkijoita Kölnissä. / LEHTIKUVA / AFP Ina Fassbender

Korona voi tarttua vielä yli viikon päästä

Tutkijat kehottavat käyttämään uudenlaista virustestiä muun muassa hoivakodeissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreen tutkimuksen mukaan koronavirukseen sairastunut henkilö voi levittää tautia eteenpäin yllättävän pitkän ajan jälkeen.

Exeterin ylitopiston tutkijoiden aineistona oli 176 henkilöä, joilta oli aiemmin todettu tartunta tavallisella PCR-testillä. He käyttivät uudenlaista testiä, joka voi havaita viruksen mahdollisen aktiivisuuden. Havainnot on julkaistu International Journal of Infectious Diseases -tiedelehdessä.

Ryhmästä 13 prosentilta löytyi vielä kymmenen vuorokauden kuluttua virusmääriä, joiden voi olettaa aiheuttavan jatkotartuntoja. Aktiivisia virusjäämiä löytyi pienemmältä osalta vielä 68 vuorokauden jälkeen.

Professori Lorna Harriesin mukaan aktiivista virusta pidempään kantaneissa henkilöissä ei ollut kliinisesti mitään erityistä, eli asian ennustaminen ei ole mahdollista.

Tutkijat kehottavat hyödyntämään uudenlaista virustestiä hoivakotien kaltaisissa paikoissa riskiryhmien suojaamiseksi.

– Yli kymmenen vuorokautta jatkuva tartuttavuus voi aiheuttaa joissakin ympäristöissä merkittävän terveysriskin. On syytä varmistaa, että tällaisissa ympäristöissä käytetään aktiivisen viruksen testejä, jotta asia voidaan varmistaa, tutkimusjohtaja Merlin Davies toteaa tiedotteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)