Lapsia ohjeistetaan maskinkäytöstä Pariisissa. LEHTIKUVA / AFP Anne-Christine Poujoulat

Korona voi selvitä 36 päivää suolistossa

Monet oireettomat lapset voivat levittää virusta tietämättään.

Tuoreen tutkimuksen perusteella koronavirus voi säilyä aktiivisena lasten suolistossa jopa 36 päivän ajan.

Tartunnan saaneista lapsista 70 prosenttia oli täysin oireettomia, mikä voi vauhdittaa taudin leviämistä. Tutkitusta 22 tapauksesta 20 oli alle 6-vuotiaita lapsia.

Hongkongin kiinalaisen yliopiston tutkijat arvioivat, että koronavirus voi piillä pitkiäkin aikoja suolistossa, vaikka taudista toipuneen elimistö olisi kehittänyt vasta-aineita ja vaikka ylähengitystiestä otettu virustesti olisi negatiivinen.

Epidemiologi Eric Feigl-Ding nostaa esiin tapauksia, joissa koronaviruksen uskotaan saastuttaneen ulosteiden kautta ympäröivää ilmaa.

Eräässä tapauksessa kolmessa eri perheessä havaittiin yhteensä yhdeksän tartuntaa, sillä aerosolit olivat päässeet leviämään kerrostalon viemäriputkien kautta vessojen huoneilmaan. Vastaava ilmiö johti laajaan paikalliseen SARS-epidemiaan Hongkongissa vuonna 2003.

– Tärkeintä on ymmärtää, että koronavirus leviää ilman kautta. Kahden metrin turvaväli ei riitä sisätiloissa, Feigl-Ding kirjoittaa Twitterissä.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt