Verkkouutiset

Virus voi iskeä metrien päähän myös puistossa

Mallinnuksen mukaan tauti kulkeutuu pienessäkin tuulenvireessä yli viiden metrin päähän.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreen tutkimuksen mukaan koronaviruspartikkelit voivat levitä yllättävän pitkälle myös ulkotiloissa.

Nikosian yliopiston tutkijaryhmä arvioi tietokonemallinnuksessa pienten aerosolihiukkasten kulkeutumista ilman halki. Jo yksittäinen yskäisy laukaisee ilmoille noin 3000 sylkipartikkelia, jotka voivat kulkeutua eri ilmansuuntiin. Aivastuksen mukana ympäristöön räjähtää 40 000 pientä pisaraa.

– Tautia kuljettavien sylkipisaroiden havaittiin kulkeutuvan yllättävän suuria matkoja tuuliolosuhteista riippuen, professori Dimitris Drikakisin johtama ryhmä toteaa Physics of Fluid -julkaisussa.

Tyynellä säällä partikkelit pysyivät kahden metrin sisällä, mutta kulkeutuivat jopa kuuden metrin päähän 1–4 metriä sekunnissa puhaltavalla tuulella. Mallinnus vastaa aerosolien leviämistä 20 asteen lämpötilassa ja 50 prosentin suhteellisessa kosteudessa.

– Tutkimus osoittaa, että ympäristöolosuhteet huomioiden kahden metrin turvaväli ei ole välttämättä riittävä, tutkijat kirjoittavat.

Pisarapilvi voi osua matkallaan eriputuisiin lapsiin ja aikuisiin. Lyhyemmät aikuiset ja lapset voivat olla suuremmassa vaarassa, jos he ovat kulkeutuvien sylkipisaroiden kohdalla.

Euroopassa turvavälejä koskevat ohjeet vaihtelevat 1,5 ja kahden metrin välillä.

Tämänhetkisen tiedon valossa suurin osa tartunnoista on tapahtunut sisätiloissa pitkäaikaisen altistumisen jälkeen. SARS-CoV-2-virus vaikuttaa leviävän tehokkaimmin viisi päivää oireiden alkamisen jälkeen.

LUE MYÖS:
Tämä tiedetään nyt: Näissä tilanteissa korona tarttuu (VU 6.5.2020)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)