Verkkouutiset

Korona voi aiheuttaa Parkinsonin tautia

Epidemiologin mukaan infektio lisäisi sairauden riskiä, jos eläinkokeiden tulokset pätevät myös ihmisten kohdalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronavirusinfektion saaneiden apinoiden aivoista on havaittu tuoreessa tutkimuksessa epänormaaleja proteiineja, jotka ovat yhteydessä Parkinsonin taudin ja dementian kehittymiseen.

Virukselle altistetuille neljälle reesusmakakille ja neljälle jaavanmakakille kehittyi aluksi lieviä tai keskivaikeita oireita.

Seurantatutkimuksessa havaittiin, että yhteensä viidelle apinalle kehittyi niin sanottuja Lewyn kappaleita eli hermosoluihin muodostuvia proteiinikertymiä. Ne ovat yhteydessä Parkinsonin taudin ohella myös muihin aivosairauksiin.

Epidemiologi Zoe Hyde huomauttaa, että tutkimuksen esijulkaisuun on syytä suhtautua varauksella, sillä eläinkokeista ei voi tehdä suoria johtopäätöksiä ihmisille aiheutuviin taudin jälkiseurauksiin. Apinat myös altistettiin suurelle määrälle virusta, mikä ei todennäköisesti vastaa tavanomaista infektiota.

– On tärkeää huomioida, että vaikka tulokset pätisivät myös ihmisillä, voisi ilmiö koskettaa vain pientä osaa SARS-CoV-2-infektion saaneita. Tämän ihmisryhmän kohdalla infektio voisi lisätä dementian riskiä myöhemmässä elämänvaiheessa, Zoe Hyde kirjoittaa Twitterissä.

Hän pitää havaintoa joka tapauksessa erittäin vakavana ja kehottaa selvittämään aihetta lisätutkimuksilla.

– Tämä voisi tarkoittaa merkittävää kansanterveydellistä ongelmaa tulevina vuosikymmeninä, sillä koronatapauksia on hyvin suuri määrä maailmanlaajuisesti, Zoe Hyde sanoo.

– Covid-19 ei ole todellakaan ”vain flunssa”, eikä meidän pitäisi hyväksyä elämistä sen kanssa. Tavoitteemme tulee olla viruksen eliminointi, Hyde jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)