Ihmisten eristäytyminen korona-Suomessa on synnyttänyt uutta, hienoa yhteisöllisyyttä. Moni haluaa nyt olla avuksi toimittamalla vaikkapa kauppakasseja iäkkäiden ihmisten oville.
Kriisi paljastaa meistä kuitenkin salakavalasti niin hyvät kuin huonotkin puolemme. Lieveilmiönä korona-ajassa on korostunut niin sanottu kyttäyskulttuuri. Vaikka monen elinpiiri on kaventunut aiemmasta, syystä tai toisesta ympäristöä tarkkaillaan nyt enemmän.
Lähtiköhän nuo mökille? Tuolla pelaa viiden hengen porukka palloa! Miksi nuo mummot kahvittelevat tuossa?
Sosiaalisen median ryhmissä käydään vilkasta keskustelua ”havainnoista” liittyen poikkeusolojen ohjeistusten noudattamiseen.Palautetta voi saada helposti kasvotustenkin.
Lapseni olivat eilen ulkona leikkimässä vakikaverinsa kanssa, kun mies lähestyi heitä uhkaavasti (alittaen reippaasti kahden metrin turvavälin). Pihalla ei olisi kuulemma saanut leikkiä ja porukkakin (kolmen hengen) oli liian iso.
Tunnustan itsekin kiinnittäneeni viime aikoina huomiota iäkkäiden riskiryhmien läsnäoloon isossa ruokakaupassa asioidessani. ”Havaintoni” tästä olen toistaiseksi pitänyt perhepiirissä.
Vertaus saattaa olla yliampuva, mutta sanon sen silti. Jotenkin tämä kyttäyskulttuuri ja hanakka raportointi ohjeiden noudattamisesta tuo mieleen neuvostoajan järjestelmän. Kuka noudattaa ohjeita, kuka ei. Me vastuulliset, te vastuuttomat.
Suomeen on syntynyt myös uusia jakolinjoja. Kesämökkiläiset vastaan neljän seinän sisällä pysyttelevät. Uusmaalaiset vastaan muut. Ilmiöön kannattaa kiinnittää huomiota.
Suomi elää koronavirusepidemian johdosta nyt poikkeusoloissa. Vallitseva tilanne on kaikille raskas ja vaatii paljon sopeutumista. Ihmisillä on tarve luoda rutiinit ja omat selviytymiskeinonsa uudessa tilanteessa. Kollektiivisista ohjeista huolimatta me kohtaamme koronakriisin kuitenkin yksilöinä.
Ihmiset pohtivat, miten selviytyvät
Minusta on ollut jollain tavalla liikuttavaa havaita, miten ihmiset pyrkivät järjestämään elämänsä uudessa tilanteessa. Kun kuntosalit on pääosin suljettu, joku on tuonut ruosteisia käsipainoja ulkokuntoilupaikalle. Kun koulut ja harrastukset ovat jäähyllä, pienimuotoiset pihaleikit ovat tehneet paluun. Kas, tuolla pari kaveria rakentaa havumajaa – kuin entisaikaan.
Hallituksen ohjeistukset sosiaalisten kontaktien välttämisestä ja metrin–kahden turvaväleistä ovat järkeviä ja paikallaan. Silti: poikkeusoloissa eletään vielä pitkään ja lapset tarvitsevat tavalla tai toisella sosiaalisia kontakteja kavereihinsa. Kieltojen sijaan pitäisi miettiä, miten ja minkälaisissa porukoissa lasten kohtaamisia voitaisiin jatkossakin ylläpitää.
Toivoisin tästä keskustelua rakentavassa hengessä.
Väitän, ettei Suomesssa ole tällä hetkellä ihmistä, joka ei tavalla tai toisella olisi huolissaan koronaviruksesta ja pyrkisi välttämään tartuntoja. Toisaalta oma elinpiirinikin on viime viikkoina kaventunut huomattavasti, joten mielikuvani tästä voi olla hatara ja tämäkin kirjoitus on syntynyt enemmän tai vähemmän kuplassa.
Suomalaiset ovat koronakriisissä samassa veneessä, vaikka osaan poikkeusolot iskevät selvästi pahemmin kuin toisiin. Ymmärrän myös, että vastuullisesti hallituksen ohjeita noudattavia harmittaa, kun jotkut näyttäisivät suhtautuvan ohjeistuksiin leväperäisemmin.
Kehotan kuitenkin hitusen löysäämään pipoa.
Solidaarisuutta ei synny sillä, että keskitämme tarmomme toisten paheksuntaan ja kyttäykseen. Päin vastoin – tässä ajassa kaivataan nyt empatiaa.
Näinä aikoina tiedämme myös entistä vähemmän, mitä kotien seinien sisällä tapahtuu. Ehkä tuo viiden hengen porukassa palloa pelaava poika on päässyt hetkeksi ulos kodistaan, jonka ilmapiiri on ahdistava ja jota hallitsee alkoholinhuuruinen isä tai äiti.
