Verkkouutiset

Korona ryöpsähti Pohjois-Koreassa, puoluejohtajia kuollut

Uudenvuoden poliittisen suurjuhlan epäillään aiheuttaneen kymmeniä tartuntoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronavirusepidemian kerrotaan kiihtyneen vuodenvaihteen tienoilla eri puolilla Pohjois-Koreaa.

Ulkomailla on hämmästelty sulkeutuneen diktatuurin järjestämää uudenvuoden suurtapahtumaa epidemian vuoksi julistetusta hätätilasta huolimatta.

Valtiollisen KCNA-kanavan lähetyksessä näytettiin Kim il-Sungin aukiolle kokoontuneita ihmisjoukkoja ja tanssiesityksiä. DailyNK-median haastatteleman paikallislähteen mukaan kasvomaskeista huolimatta tiivis kokoontuminen aiheutti kymmeniä tautitapauksia myös työväenpuolueen johdossa.

Useat osallistujat ilmoittivat kuumeesta ja muista oireista vuodenvaihteen jälkeen, ja useiden kerrotaan menehtyneen. Muun muassa pääkaupunki Pjongjangin 55-vuotias paikallisjohtaja oli kuolleiden joukossa.

Työväenpuolue oli toivonut juhlallisuuksiin liittyvän ”poliittisen innostuksen” kohottavan tunnelmaa vakavasta talouskriisistä kärsivässä Pohjois-Koreassa. Maa väitti pitkään välttyneensä yhdeltäkään koronavirustapaukselta, vaikka viranomaisten tiedetään perustaneen useita leirejä karanteeniin määrätyille ja epäillyille koronatapauksille.

Valtapuolueen Rodong Sinmun-lehti kuvaili viime viikolla rajoitustoimia ”kriittiseksi vallankumoukselliseksi tehtäväksi”, joka on huomioitava kaikilla työpaikoilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)