Uusi muuntovirus on herättänyt uutta huolta koronan leviämisestä kouluissa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Korona räjähti koulussa: Kymmenille jatkotartunta

Kuopion Pyörön koulussa altistui noin sata henkilöä ja tartunnan on saanut 35.

Koronavirus jyllää kuopiolaisessa Pyörön koulussa. Kuopion kaupunki kertoi torstaina, että koulun tartuntaketjuun on tullut kuusi tartuntaa lisää.

Kaupunki tiedotti viikko sitten torstaina, että Pyörön koulussa on todettu koronatartunta ja siihen liittyviä altistumisia. Altistuneita oppilaita ja henkilöstöä kerrottiin olevan noin 100.

Maanantaina tiedotettiin, että Pyörön koulun laajasta altistumisesta on tullut 14 jatkotartuntaa. Tiistaina tiedotettiin seitsemästä ja keskiviikkona kahdeksasta uudesta tartunnasta.

Kaikkiaan Pyörön koulussa on siis nyt todettu alkuperäisen tartunnan lisäksi 35 jatkotartuntaa. Mikäli altistuneita oli noin 100, noin 35 prosentin heistä voi arvioida saaneen jatkotartunnan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on painottanut jatkotartuntojen osuuden kouluissa olevan pieni korkeista altistusmääristä huolimatta.

Kuntien tartunnanjäljitystyötä tekevät yksiköt raportoivat altistumisista suoraan THL:ään. Noin kaksi viikkoa altistumistilanteen jälkeen THL ottaa uudelleen yhteyttä altistumisista raportoineisiin yksiköihin ja kysyy todetuista jatkotartunnoista.

THL:n mukaan kunnat raportoivat 7. joulukuuta mennessä tiedot yhteensä 35 349 henkilöstä, jotka olivat altistuneet varhaiskasvatus- tai kouluympäristössä. Altistuneista 446 (1,3 %) oli saanut tartunnan.

Uusi muuntovirus on herättänyt uutta huolta viruksen leviämisestä myös kouluissa, sillä joidenkin arvioiden mukaan sillä on taipumusta levitä nuoremmissa ikäluokissa. Kuopion kaupunki ei kerro, onko Pyörön koulun positiivisia näytteitä ohjattu sekvensointiin virusmutaation mahdollisuuden selvittämiseksi.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt